Varjopolku

Isä en uskalla eteenpäin
Tie on välillä niin pimeä

Varjoineen

Elämäsi varjoja
Toisten varjoja
heidän elämästään

Miksi katsot vain niitä
Älä pelkää – älä pelkää

Elämää

Kiitos Isä
Poistit pelkoni
Uskallan luottaa nytkin

Silti

Uusi mersu

Talo järven rannalla

Rahaa vaikka jaettavaksi

Ikuinen terveys

Iloa ja tanssia

Niitä lupasit - näin sanoivat

Jäin odottamaan

Pienen lapsenlapseni hymy

Ensimmäiset hampaat – kullan hampaat

Ystävällinen huoltomies autokorjaamolla

Kotoisa majapaikka -

Laukussa yöpuku ja hammasharja

Ruokaa ja vaatteet tänäänkin

Ystävä sairasvuoteeni vierellä

Syvä kiitollisuus sydämessä

- kaikesta

En saanut mitä he lupasivat

Sain enemmän

Löysin Sinut - löysin lupauksen

Kärsineen rakastavan ylösnousseen Ristiinnaulitun

Parantavan Yashuani - Jeesuksen Kristuksen

Minun tähteni runnellun

Sinun tähtesi runnellun

Kaikki muu onkin turhaa

Sinun lupauksesi ei muutu

Armo kestää ja kantaa

Lupaukset on sittenkin totta

Puhu minulle Sanasi kautta

Totuutta -

Vain se on pysyvää ja kestävää

Iankaikkisuuteen saakka

Luotetaanko me silloinkin kun emme itse näe omaa palvelumme hedelmää. Haluaisimme niin, että Jumala toimii. Haluammeko seurata Herraamme silloinkin kun kaikki ei ole meille mieleen emmekä saa ainoastaan hyviä päiviä? Kysymme usein näkemättä hedelmäämme oletko Sinä Jumala käyttänyt minua ollenkaan? Olisi niin hienoa nähdä mitä Jumala tekee ja missä hän on käyttänyt, mutta uskon että suurin osa on meiltä kaikilta piilossa. Sehän on hänen asiansa mihin tarvitsee. Sitä on uskollisuus palvella. Entä jos suurin elämämme vaikeutemme onkin suurin siunaus meidän palvelutyössä - meitä seulotaan vielä vaikeampian aikoja - tulevaa varten.

Ruut oli uskollinen anopilleen. Keräsi "toisten tähteitä". Mieti miltähän hänestä tuntui kun toiset puivat suuriä lyhteitä porukalla ja hän kulki enemmän maahan päin kumartuen noukkimassa maahan pudonneita tähteitä? Näkikö hän itse olevansa suuressa Jumalan tehtävässä. Ruutkin oli vain ihminen! Ei hän varmaankaan ymmärtänyt olevansa Jeesuksen esiäiti tai olevansa Raamatun lehdillä tänään luettavana meillekin rohkaisuksi. Hänen kertomus siellä oli yksi punainen lanka kirkastamaan Kristusta. Ei hänelle sanottu varmaankaan, että olet kirjassa, jota levitetään ympäri maailmaa! Hänhän olisi käynyt katselemaan asoita aivan toisella tavalla - odottanut varmaan sitä suurta kirjaa hänestä, tai pyörittäen päätään ja silmiään hymähtäen - mihin kirjaan?! Nöyrän palvelijan uskollisus palkittiin.

Joosef teki vangittuna ollessaan valtavaa Jumalan työtä että se mitä Jumala oli suunnitellut jo kauan ennen sitä voisi toteutua. En usko, että kaivossa ollessaan kateellisten veljien sinne laittaessa hän kovasti kiitteli ja ylisti. Saattoi olla järkyttävää tuskaa. Ei voinut tuntua hyvälle kun haluten elää puhtaasti joutuikin valheen kohteeksi ja vangituksi. Joku häntä kuitenkin kantoi, joka ei näkyvästi ollut paikalla. Kun Job riisuttiin, ei hän varmaan voinut ymmärtää ja nähdä että minäkin tänä aamuna sain lohdutusta ja rohkaisua hänen elämästään joka on kirjoitettu Raamattuun. Ei hän ymmärtänyt miksi Jumala salli vaikeudet ennenkuin koko siemenen kuoleman tie oli käyty loppuun saakka. Saattoipa ihmisenä olla monenlaisia kysymyksiä?? Nöyrtyä suostumaan kun Jumala koskeekin riisuvalla kädellä. Hänenkin tarina vahvistaa uskoa jumalaan vielä tänäänkin. Käsittämätön on Jumalan työ meille ihmisille! Ihmisten kautta joita hän käytti tavallaan..!!

Teenkö minä palvelutyötä itseäni varten, ihmisille vai Jumalalle? Sitä matkan varrella on varmasti meiltä monelta Jumalakin kysellyt. Sitä hän kyselee palvelijoiltaan jotka saavat olla hänen käytössä hänen tavallaan ja ajallaan. Jos joku sanoo, että "siemenen kuoleman tie" on helppoa hän ei todennäköisesti ole rehellinen. Tarvitaan niitä, jotka ovat suostuneet, saaneet, käyneet saman tien ja osaavat rohkaista. Tarvitaan kylväjältäkin uskoa kasvuun kun kevät- tai syksypellot on kylvetty. Ei hän niitä pengo katselemassa miten ne siellä kasvavat. On luotettava kylvetty siemen johonkin suurempaan kuin omiin taitoihin tai edes säähänkään.

Emme voi kulkea matkaa tai viedä ihmistä edemmäksi kuin itse olemme kulkeneet. Jos Sinä olet kulkenut kauas - voit viedä kauas ja hakea kaukaa. Jos sinä olet sukeltanut syvälle - voit sukeltaa syvälle auttamaan ja olla ensikertalaisen sukeltajan vierellä. Jos sinä olet kulkenut pimeässä ja saanut nähdä Kristuksen valon - näet sinä pimeydessä olevat pelkäämättä ja uskot, ettei sellaista pimeyttä ole mihin Kristus ei näkisi tai pystyisi auttamaan. Jos sinun elämässäsi on ollut vaikeuksia - voit paremmin ymmärtää niitä jotka vaikeuksissa ovat.

Jos sinä olet astunut väärään junaan ja matkustanut väsyksiin asti toisten tahdosta - voit rohkaista sitä joka kipuilee silloin kun on jäätävä asemalle, odotettava oikeaa junaa ja uskallettava mennä uusille raiteille ja uuteen kohteeseen tuntematta kohdetta tarkkaan tai ehkä ketään vaunussa istuvaa. Jos sinulta on viety kaikki, olet saattanut löytää juuri olennaisen jota voi jakaa. Jos sinä itket - voit ymmärtää paremmin itkevää. Jos sinä tunnet iloa - voit sinä iloita iloitsevien kanssa ja kertoa ettei siitä tarvitse edes tuntea syyllisyyttä :) Jos sinä olet erehtynyt ja saanut nähdä Jeesuksen rakkauden ristillä - saat olla kertomassa siitä sanomasta syyttämättä muita. Jos olet kohdannut rakkauden - voit rakastaa. Sinun yksikään vaihe elämässäsi ei ole turha - Jumalan käsissä. Me tai meidän elämäntarinamme ei pääse enää Raamatun lehdille - Olemme jo siinä...

Ethän missään tilanteessa vaivu epätoivoon. Jer.29:11-14

Kol.3:23. Kaikki, mitä teette, se tehkää sydämestänne, niinkuin Herralle eikä ihmisille, 24. tietäen, että te saatte Herralta palkaksi perinnön; te palvelette Herraa Kristusta.

Joh.12:24. Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos ei nisun jyvä putoa maahan ja kuole, niin se jää yksin; mutta jos se kuolee, niin se tuottaa paljon hedelmää. 25. Joka elämäänsä rakastaa, kadottaa sen; mutta joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, hän on säilyttävä sen iankaikkiseen elämään. 26. Jos joku minua palvelee, seuratkoon hän minua; ja missä minä olen, siellä on myös minun palvelijani oleva. Ja jos joku minua palvelee, niin Isä on kunnioittava häntä.

Sain kutsun sairaanhoitajan työstä 2002 evankelistan työhön. Olin saanut rakastua Jeesukseen kun olin saanut apuni Häneltä. Ymmärsin pelastuksen ja taivaan merkityksen. Olin niin kiitollinen siitä, että halusin sen kertoa kaikille. Elämä kuljetti kuitenkin erämaahan, jossa tuntui ettei kukaan halunnut nähdäkään enää Jeesukseen rakastunutta ihmistä. Monet eivät enää halunneet pyytää siitä edes kertomaan. Ihmettelin ja itkin.. Ajattelin, että miksi näin?!

Sitten tapahtui elämässäni jotain aivan mullistavaa. Haluan sen Sinulle nyt kertoa :) Olen tutustunut erääseen mieheen, josta paljon kuulin jo kauan sitten. En kuitenkaan tuntenut häntä oikeastaan ollenkaan. Hän on myös palvelijana ilosanoman kertoja ja hänen palvelutehtävänsä kautta monet parantuvat, vapautuvat ja saavat todella avun. Hänen kauttaan monet löytävät pelastuksen. Hän on tunnettu meille monelle ja on tänäänkin merkittävällä paikalla palvelutehtävässä. Hän on aivan upea sielunhoitaja ja myös uskollinen esirukoilija.

En kuitenkaan ollut kuullut hänen evenkelioimis-matkoistaan häneltä itseltään, vaan monien muiden kautta. Tutustuttuamme paremmin sain kuulla miten asiat oikeasti olivat. Hän auttoi paljon ihmisiä, piti hyviä saarnoja, hänestä pidettiin paljon - monia jopa vapautui erilaisista kahleista. En ollut kuullut hänen yhteyksistään seurakuntiin ja eri yhteisöihin. En ollut kuullut miten hän tuli työkavereiden kanssa toimeen. En tiennyt, että hän oli todella kiusattu, rakastettu ja vihattukin monissa tilanteissa. En tiennyt miten hän oli kokenut palvelutehtävänsä siunauksen. Tajusin, että vaikka hän oli minulle tuttu en ollut tuntenut oikeastaan lainkaan häntä.

Tunnustan: Rakastuin tuohon mieheen syvästi!! :) Hän ei enää ole minulle vain kaveri. Hän on paljon enemmän. Pyysin häneltä itkien anteeksi kun en ymmärtänyt hänen kipujaan kaiken keskellä. Hän jäi niin yksin. Hänen kaikkein rakkainsakin hylkäsi hänet, silloin kun hän eniten olisi tarvinnut apua. Luulin että hän oli niin rakastettu palvelija. Nyt tutustuttuani häneen paremmin tajusin miten syvästi vihattukin hän oli. Niin hylätty. Ystävätkin hylkäsivät hänet. Miten niin rakastetusta miehestä voi tulla niin vihattu. Miksi hän ei kertonut sitä minulle aiemmin. Olin järkyttynyt kun en ollut tajunnut sitä.

Olimme olleet kavereita jo melkein 20-vuotta enkä ollut yhtään elänyt hänen tuskaansa, vaikka jotainhan olin siitäkin kuullut. Olin kuullut myös, että hän ei osannut heittää "kuusnollaa" takaisin, vaan hiljaa vaikeni. Ihmettelin miksi hän ei lyönyt takaisin. Outo tyyppi! Jotkut jopa nauroivat hänelle. Nyt ymmärrän senkin miksi hän vaikeni kun tutustuin häneen paremmin. Ei ole ketään miestä maailmassa, joka olisi niin kunnioitettava, ihmeellinen, rakastettava - kaikkea mitä hyvää vain voi olla. Hänessä on jotakin, joka todella kiinnostaa minua. Häneen haluan sitoutua loppuelämäkseni ja sanoinkin hänelle - Tahdon :)

Nyt ymmärrän. Olen tavannut elämäni miehen! :) Vaikka tiesin hänet, en tuntenut kuitenkaan niinkuin nyt. En tuntenut ennenkuin olin tutustunut tarkemmin hänen palvelutehtäväänsä ja elänyt matkaa hänen elämästään. Hän oli kovasti kiinnostunut minusta, mutta en oikein uskaltanut lähemmin lähteä hänen kanssaan keikoile. Nyt meillä on upea työyhteys. Nyt me ollaan yhdessä käyty evankelioimis matkoilla. Olen tutustunut elämäni mieheen ja samalla työtoveriin.

Tutustuin häneen kaiken järisyttävällä ja uudeksi tekevällä rakkaudella
- kun näin hänet ristillä
- minunkin takiani

- Sinunkin

Hänestä nyt kerron kaikille! Saat arvata kuka Hän ON ? ;)

Minun rakkaani - Sinuakin rakastaa

On useinkin helppo antaa toisille anteeksi - verrattuna itselle.. On helppo rohkaista toista - verrattuna siihen että ottaa kiitosta tai rohkaisua vastaan itse. On helppo nähdä toisessa hyvää ja kaunista - verrattuna siihen, että näkisi itsensä niinkuin toiset tai Jumala näkee.. Sanoilla on todella suuri merkitys - myös mitä sanomme itsellemme! Tänään voimme sanoa - Minua rakastetaan tänään tällaisena - Minussa on keskeneräisyyttä, rikkinäisyyttä, erehdynkin, teen virheitäkin - Silti olen riittävä - en tarvitsekaan olla täydellinen.

Sinulle ystävä tänään. AnsaitsematonRakkausMeidänOsaksemme. Itsekehu ja itserakkaus on eri asia kuin että hyväksyy itsensä sellaisenaan. Virheineenkin. Niinhän me kaikki ollaan :) Onko itsetunto vain kaiken hyvän asian tiedostamista. eikö hyvä itsetunto tarkoita, että tietää kuka on, mistä on tullut, ehkä mihin on menossa. Ja että tiedostan itseni oikein ja hyväksyn sen niin. Tiedän, että teen joskus väärin mutta aina oikeita väärin tekemisiäni voin pyytää anteeksi. Tiedän, että minussa on jotain muhkuraa, kuhmuraa, halkeemaakin, - joko valajan käsissä tulleita tai elämän murjomia tai muokkaamia. Ehkä astiasta on tullut särkynyt monien elämän kolareiden takia. Ehkä Sinusta tuntuu joltakin joka ei edes ole totta? Milloin olet sanonut itsellesi, että riität, olet arvokas, rakas, tärkeä ja kelvollinen kaikkeen mitä Sinulle juuri on tarkoitettu. Sinä voit sanoa sen tänään - vaikka se oliskin vaikeaa...

Paljon on tapahtunut - yksi on jäänyt, syventynyt - Kristuksen sisäinen tunteminen - perusasiat :)

Odotettavissa tämän kuukauden aikana ensimmäinen kirjoitus pitkiin aikoihin.

Ole siunattu ja rakastettu Sinä ystävä.

Rukouksin olen muistanut jokaista lukijaa <3

Mennyt vuosi on ollut monella tavalla merkityksellistä. Sielunhoitoterapeutin opinnot puolessa välissä. 8kk Jyväskylässä Päijänteen rannoilla käyskentelyä, lepoa ja kyselyä -kaiken entisen pois laittoa. Kotikaupunkiin Savonlinnaan takaisin muutto. Erityisen siunattuja palvelu matkoja ja uskon  ”syntymän iloa”. Kaikkein suurin kiitos on niistä hetkistä kun on saanut siunata Isän perheväkeen uuden lapsen. Monia kasvattavia ja puhuttelevia asioita on tapahtunut. Niin varmaan Sinunkin elämässäsi. Uusi lehti taas kuitenkin saadaan avata vuosittain ja päivittäin ja siihen ei ole kirjoitettu kuin meidän silmille näkymätön Jumalan suunnitelma. Kunpa kuulisimme ja näkisimme sen päivittäin ja eläisimme johdatuksessa!

Eilen oli jouluaatto ja vietin sen pitkäaikaisen ystäväni kanssa. Tyttöni perheen kanssa vietimme joulua jo pari viikkoa sitten ja nyt tapaninpäivästä lähtien pojan perheen kanssa. ”Eroperheitten” lapsilla on monia paikkoja, missä pitää käydä. Surullista liian monille tässä ajassa. Mietin, miten hienoa oli aina joulun aika kun oma perhe oli yhdessä. Tänä vuonna aattoilta meni pitkäaikaisen ystäväni kanssa rukouksen merkeissä.  Hän oli lupautunut myös olemaan ystäväperheessä joulupukkina. Niinpä jouduin kuskiksi. Kun menimme perheen kotiovelle, isä odotti jo ulkona malttamattomana. Kun joulupukki astui sisään näin pienen tytön valtavan ilon ja innostuksen. Hän hyppelehti hymyillen, hieman aran näköisenä –mutta onnellisena. Lapsen odotus täyttyi...

Syvä suru valtasi mieleni sen matkan aikana. Koko Suomen kotien puolesta. Kouluissa lähes kielletään kristinuskon sanoman vieminen. Lapsille uskotellaan että joulupukki tuo hyvää ja lahjoja elämäämme. Pettymys valheesta tulee eteen ennemmin tai myöhemmin. Miten pettymys vaikuttaakaan meihin. Ystäväni kertoi lasten ilosta. Pieni tyttö oli iloinnut ihmeissään juuri siitä lahjasta, jota hän oli toivonut kaikkein eniten. "Mistä tiesit juuri tämän tuoda" hän oli kysynyt. Ystäväni kertoi miten hänenkin sydän oli särkynyt sanoessaan, että ”kyllä pukki tietää”. Lasten vahva usko asiaan oli puhutellut häntäkin. Taisi olla ystäväni ensimmäinen ja viimeinen kerta joulupukkina :)

Mietin aattoiltana joulupukki kyydissäni viemmekö  ja otammeko vastaan sanomaa Jeesuksesta samalla innolla kuin perhe tilaa joulupukin käymään. Haluammeko ilahduttaa ja siunata lastemme elämää sillä lahjalla, joka on pysyvää. Johon emme pety koskaan. Joka on ollut aina, on nyt ja on tuleva. Joka antaa meille todellisen elämän ja tarjoaa vielä lahjan perille taivaan kotiin iankaikkiseen elämään. Tämä aikamme täällä on vain pieni osa elämäämme. Kunpa lapsemme saisikin kuulla sanomaa Jeesuksesta Kristuksesta ihan pienestä lähtien. Häneen kasvatettaisiin uskoa siihen, joka ei ole koskaan pettymys. Jospa joulun oikea sanoma sisäistyisi lapsen maailmaan elämän kantavaksi voimavaraksi yhtä vahvasti kuin kertomus joulupukista. Rukoillaan sitä maamme lasten ja vanhempien puolesta. Jeesus on paras lahja!

Ei ollut joulupukki se joka antoi Savonlinnaan lahjan jonka takia olen ollut kiireinenkin. Noin 10vuotta olen rukoillut ”Särkyneiden Majatalon” puolesta. Jo KRS:ssä ollessa siitä puhuin paljon ja haaveilin silloin, että joku toimintakeskus tulisi tällaiseksi. Sen haaveen ja näyn vein tänä syksynä ihan kokonaan Herralle takaisin ja nostin kokonaan käteni pystyyn koko muunkin palvelutehtäväni suhteen. Kaikki näytti loppuvan kovissa taisteluissa ja silloin Jumala puuttuikin asiaan. Eräs yksityinen ihminen sai Herralta sydämelle ostaa yhdistyksen käyttöön lähes 400 neliötä olevan talon. Meillä ei yhdistyksenä olisi ollut siihen varoja, mutta Jumalalla oli :)) Siellä on aluksi 16 vuodepaikkaa ja hyvän kokoinen sali alakerrassa kokouksia varten. Olemme olleet ihan ihmeissämme miten kaikki on vain annettu. Kaupungin kanssa on ostopalvelusopimus jo allekirjoitettu ja heiltä tullut palaute aiemmasta toiminnastamme on rohkaissut kovin. Majatalo myös työllistää useita ihmisiä ja siitä olemme kiitollisia. Paikallinen toimintamme tarvitsi vuoden tauon, jotta uusi voi lähteä käyntiin -uudella tavalla! Saamme olla taas kuin sivustakatsojia ja vain kiittää!

Viralliset avajaiset on tammikuun viimeisenä viikonloppuna. Paikassa on mahdollisuus olla vaan –ilman päivän sitovaa ohjelmaa. Rukousta, sielunhoitoa, lepoa ja hyvää ruokaa. ”Särkyneet” saavat tulla vain olemaan kanssamme rukouksessa ja Jumala tekee sitten mitä parhaaksi katsoo. Toki järjestämme siellä myös seminaareja ja leirejä eri teemoilla, sekä erilaisia iltoja, mutta myös lepopaikkoja on ajoittain tarjolla kahdessa ylimmässä kerroksessa. Iltapainotteinen kahvila avautuu siellä helmikuun aikana yhdessäoloa varten. Rukoilemme nyt johdatusta kaikkeen ja kiitos Sinulle jos myös muistat meitä rukouksin. Tervetuloa myös olemaan ja lepäämään Majataloon. Heti joulun jälkeen käymme laittamaan tavaroita paikoilleen ja somistamaan paikkaa viihtyisäksi. Kierrän edelleen seurakunnissa pyynnöstä, mutta saan Jumalan armosta olla näkemässä miten Hän avaa uutta! Paikallisen palvelun teenkin nyt sitten Majatalossa. Toimintamme ajatus on edelleen olla johdattamassa ihmisiä seurakuntien yhteyteen. Se on tärkeää. Siunattua uutta vuotta Sinulle rakas ystävä -luota Jumalaan. Hän näkee, kuulee, tietää asiasi! Olkoon Majatalon kertomus Sinulle myös vahvistuksena Jumalan suuruudesta!

Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, valkeuksien Isältä, jonka tykönä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa. Jaak. 1:17

Kesken lukemisen Jumala alkoi näyttämään varmaan suurinta kipuani. Isän ja äidin sylin ikävää. Olen sen tienyt pään tasolla, mutta en sydämen tai kokemuksen tasolla. En ole tiennyt, miltä tuntuu olla kokonaan sylissä. Minun ikäisillä monien vanhemmat ovat olleet kiireisiä. Ikävä kyllä nytkin. Ei ole pidetty niin tärkeänä sylissä pitämistä ja monet muutkin asiat ovat jättäneet monet lapset vaille turvallista syliä. Tajusin, etten ole tarpeeksi koskaan saanut levätä ihan KOKO PAINOLLANI sylissä – ja pitkään. Käpertyä siihen ja saada sylihoitoa ja kasvaa luottamuksessa. Joku minussa on aina sitä kaivannut ja jäänyt vaille. Aikuisuuden ihmissuhteissa –avioliitossakin  ”sylin tarve” on ollut suuri. Kuitenkaan joku minusta ei ole syliin mahtunut ja on jäänyt aina ulkopuolelle. Liian iso, liian pieni, liian lihava, ruma, ties vaikka mitä. Ei ole kelvannut sellaisenaan. Kun Isä ottaa meidät syliin Hän ei jätä ulkopuolelle mitään meistä, vaan saamme koko painollamme levätä siinä.

Miten paljon elämämme ihmissuhteet vaikuttaakaan jumalasuhteeseenkin. Emme uskalla levätä Jumalan varassa "koko painollamme" luottamuksessa, vaan joku osa meistä yrittää itse pärjätä ja hallitakin elämää. Pitää selvitä ja osata ja silti turvattomuus vaivaa ja ohjaa. Toki on niitäkin, jotka ovat saaneet turvallisen sylin lapsena ja heille onkin helpompaa elää luottamuksessa. Siinä mökillä vuoteessa sain kokemuksen tasolla olla Isän sylissä –ihan koko painollani. Itkin ja lepäsin siinä. Kairos -Jumalan kohtaamisen hetki! Luottamusta Häneen ja elämään hoidettiin ja vahvistettiin siinä. Kokemuksiin tai niiden hakemiseen en halua olla meitä johtamassa, mutta joskus ne voivat olla tarpeellisia jos ne eivät ole irti Raamatun Sanasta. Kokemusten perustukselle ei voi elämää laskea tai rakentaa, mutta ne voivat avata kipeitäkin asioita, mitkä ovat saattaneet johtaa kauemmaksi Jumalaa. Syli on syli. Turvallisuuteen tarvitaan jo lapsena tullut perustus. Sana on se joka hoitaa, mutta sylin ikäväkin on totta! Arkea ei voi irrottaa pois meistä. Ei Jumalaakaan arjestamme.

Tajusin, miten syvää turvattomuutta sylin ikävä –sanaton ikävä on tehnyt aikuisuuteen. Ei koko painollaan ole saanut levätä ja rakentua isän ja äidin sylissä. Tuntea, että kelpaa ja joku huolehtii ihan täysin. Aikuisuudessa etsityt sylit vaativat usein jotain. On liian iso ja aikuinen niihin. Syvin ikävä ei sillä korjaannu, -vain hetkellisesti voi helpottaa. Joskus kaipaus johtaa jopa uusiin pettymyksiin. Se voi viedä meidät myös hengelliseenkin orjuuteen. Pitää olla jotain muuta kuin on. Suorittaa että kelpaa Jumalalle. Pitää tehdä enemmän. Tehdä itse. Yrittää itse korjata tai parantaa itseään ja ansaita rakkaus, joka ansiotta kuuluu meille lahjana. En kelpaa, en riitä, en luota. Uskossa eläminenkin voi tulla suoritukseksi ja se ei johda hyvään. Rakkaudesta tulee ehdollista suorituksiin. Jumalankin rakkaudesta.

Uskon, että Isä odottaakin lapsiltaan luottamusta Häneen. Jos ajattelemme lasta, joka koko ajan kiukuttelee isälle eikä luota, on maallisenkin isän sydän surullinen. Miksi ei taivaallisen Isänkin? Hän haluaa, että luottavan lapsen lailla turvamme Häneen kokonaan, jotta Hän voi käydä ohjaamaan elämäämme –kokonaan. Elämme uskossakin silloin lapseudesta käsin, eikä orjuudesta käsin. Ajattele, että Jeesuksen tähden saat olla Jumalan perillinen. Rakastettu lapsi suuressa Jumalan perheessä. Saamme luottamuksessa irrottaa otteemme omista joskus heikoistakin turva rakennelmistamme ja heittäytyä Jumalan varaan ihan kokonaan. Voi olla pelottavaakin luottaa johonkin, mitä ei silmillä näe.

Sanasta saamme kuitenkin nähdä, mitä Jumala ajattelee meistä ja mitä Hän lupaa meille. Ja on. Sieltä Hänet löydämme arkeemme. Lapsi saa myös opetella ja kasvaa. Erehtyä ja oppia. Ja silti koko painollaan elää leväten luottamuksessa, että Isä rakastaa lastaan niin paljon, että joskus nuhteleekin. Onko Sinulla sylin ikävä? Rukoilen puolestasi, että Sinäkin saat olla Isän sylihoidossa. Koko painollasi, olet sitten miten iso poika tai tyttö tahansa. Vahvistua siinä leväten luottamuksessa Häneen. Ei meidän niin aikuisia aina tarvitse olla ;)) Lapsellisuus ja lapseus on kaksi eri asiaa. Jeesus meitä hoitakoon Pyhän Henkensä kautta!

Gal.4:4. Mutta kun aika oli täyttynyt, Jumala lähetti tänne Poikansa. Naisesta hän syntyi ja tuli lain alaiseksi 5. lunastaakseen lain alaisina elävät vapaiksi, että me pääsisimme lapsen asemaan. 6. Ja koska tekin olette Jumalan lapsia, hän on lähettänyt meidän kaikkien sydämiin Poikansa Hengen, joka huutaa: "Abba! Isä!" 7. Sinä et siis enää ole orja vaan lapsi. Ja jos kerran olet lapsi, olet myös perillinen, Jumalan tahdosta.

Lähtiessä olin pyytänyt Jumalaa puhumaan minulle ja ennenkaikkea olemaan kanssani. Keskellä hiljaisuutta kuului ensin lintujen laulu, veden liplatus. Yhtään moottorivenettä ei ollut lähimaillakaan ja autotiekin oli sopivan kaukana. Yhtäkkiä mieleeni alkoi tulla Raamatun paikkoja, Raamatun ihmisten kohtaloita ja monia hoitavia Jumalan Sanoja. Mieleeni nousi erityisesti Elia vuorella luolassa, jossa hän oli peloissaan henkensä uhalla paossa. Jumala puhui Elialle yksinkertaisesti kysyen häneltä. Mitä sinä täällä teet, Elia?" Elia purki sydäntään ja sai ohjeen mennä ulos ja asettua Herran eteen vuorelle. Ensin tuli raju myrsky, sitten maanjäristys ja sitten vielä tulta. Herra ei ollut niissä missään, vaan tuulen hiljaisessa hyminässä kaiken myrskyn jälkeen.

Myrskyt, maanjäristykset ja muut ilmiöt puhuvat jotakin ajastamme, mutta minua puhutteli valtavasti ajatus hiljaisesta tuulen hyminästä. Tänä aikana puhutaan paljon kirkon tilanteesta, maailmalla myrskyää, luonnonmullistukset ja uhkat pelottavat ihmisiä. Media vääristelee ja riepottelee miten haluaa ja saavat asiat näyttämään sensaatioilta. Sen olen ikävä kyllä joutunut kokemaan. Media on tehnyt minustakin armon evankeliumin julistajasta tuomarin. Onneksi en vastaa kuin omista sanoistani ja sydämen ajatuksistani! Mieleeeni tuli siinä hiljaisuudessa, miten kova meteli ympärillämme onkaan. Kiire, suorittaminen, vaatimukset vain kasvaa. Kaupassa ihmiset ryntäilevät ostostensa kanssa usein kiireisesti. Joutua pitää. Onko meillä aikaa olla tuulen hyminässä? Kuulemmeko kaiken melun läpi Jumalan ääntä? Huutaako elämämme kivut sisimmässämme niin kovaa, ettei hyvän Jumalan ääni enää kuulu?

Miten Jumala minulle puhui tänään? Sitähän olin pyytänyt. Keskellä hiljaisuutta mieleeni alkoi tulla Raamatun paikkoja. Hän puhuikin Sanansa kautta. Lohdutti Raamatun henkilöiden kivuista ja vaikeuksista ja miten Jumala oli kuitenkin niissäkin mukana. Jumala puhuu meille joskus myös olosuhteiden ja Pyhän Henkensä kautta, mutta ennenkaikkea Sanansa kautta. Sain kysymyksiin vastauksen ihan yksinkertaisesti siitä, mitä Raamatun paikkoja Jumala nosti mieleeni. Sain niistä vahvistusta ja rohkaisua sydämeeni. Kaikki muut äänet olivat hiljenneet. Sydämeeni laskeutui luottamus Jumalaan kaiken keskellä.

Milloinhan saamme nähdä maassamme kun Jumala tulee ilmestymään hiljaisessa tuulen hyminässä? Sitä rukoilin. Keskitymme olennaiseen ja ytimeen ja maailman äänet vaimenee. Kyllä se hiljaiseksi vetää kun saa kuulla Jumala puhetta. Jos Sinulla on kaipaus hiljaisuuteen -tee se. On välillä lupa olla vaan ja puhua Jumalalle asioita ja kuunnelle mitä Hän meille Sanassaan sanoo. Joskus Hän on jopa ääneti ja sekin voi olla Hänen rakkauttaan, niinkuin Sefanjan kirjassa sanotaan. Usein koemme sen kipuna, mutta jospa se oikeasti onkin Hänen rakkauttaan ja luottamusta Sinuun. Siinäkin hiljaisuudessa voi levätä.

Sef.3:17. Herra, sinun Jumalasi, on sinun keskelläsi, sankari, joka auttaa. Hän ilolla iloitsee sinusta, hän on ääneti, sillä hän rakastaa sinua, hän sinusta riemulla riemuitsee."

Lähden kotia kohti. Lokit kirkuu taas hetken. Kotona hiljaisuus jatkuu. Tänään taidan jättää siivoamisenkin jota olin suunnitellut ja ihan olla vaan. Ensi viikolla saankin olla levossa ja ystävien kanssa lomailemassa luonnon keskellä järven rannalla. Sitä tarvitaan kaiken tämän melun keskellä.

Matt.11:28-30. Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne. Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä."

Minua on viime aikoina puhutellut paljon Joh.11 kun Jeesus herättää Lasaruksen. Siinä koen Jeesuksen niin ihmiseksi. Hän itkee, on järkyttynyt, liikuttui ja vanha käännös sanoo jopa että liikutuksen vallassa vapisi. Lasarukselle piti käydä niin, että hän joutui kohtaamaan jopa kuoleman kirkastaakseen Jumala tekoja. Minua on puhutellut ajatus siitä, miten usein meillä on kokemus tai elämän tilanne, jossa koemme olevamme kuin luolassa, jonka suulla on vielä kivi. Pimeään luolaan joutuminen voi olla joku kipeä asia Sinulla tai minulla. Saatamme tuntea syvää toivottomuutta jostain perheemme jäsenestä. Tai elämässämme saattaa olla joku asia, jota olemme rukoilleet pitkään ja olemme täysin epätoivoisia tilanteessamme. Tai menneisyyden kipeät varjot on yllämme. Kipunasi voi olla taloudelliset asiat, avioliiton- tai yksinäisyyden kivut. Asia voi tuntua niin kuin Lasaruksen kohdalla, että se asia jo haisee. Tilanne voi tuntua niinkin toivottomalle.

Kun Jeesus käski ottamaan kiven pois luolan suulta, ei Marttakaan uskonut siinä vaiheessa ihmeeseen. Lasarushan oli siellä ollut jo neljättä päivää kuolleena. Jeesus sanoi epäilevälle Martalle: "Enkö minä sanonut sinulle, että jos uskoisit, niin sinä näkisit Jumalan kirkkauden?" Sen jälkeen Jeesus kohotti katseensa Isän puoleen ja kiitti. Huusi kovalla äänellä: ”Lasarus, tule ulos!” Sana Jeesukselta, niin täysin toivoton tilanne muuttui elämäksi ja kiitokseksi. Lasarus päästettiin siteistä. Miten usein me koemme kuin meidät olisi sidottu ja olisimme yksin luolassa jonkun asian kanssa, johon ei joskus tule valon pilkahdustakaan.

Jeesus haluaa Sinulle ja minulle sanoa tänään: ”Tule ulos!” Hän on tullut auttamaan meitä ihan keskellä arkeamme niin kuin Lasarukselle kävi. Ei tämä tapahtunut Raamatussa, vaan lähellä Jerusalemia Betaniassa. Sana on elävä! Jeesus kulkee tänä päivänä Sinunkin luonasi siellä missä olet. Hän näkee asiasi ja pitkään jatkuneen kipusi. Hän haluaa hoitaa ja auttaa Sinua ja minua kivuissamme. Hän toimii tänäänkin! Tärkeintä on kuitenkin Jeesuksen ristinkuoleman sanoma syntiemme ja pelastuksemme tähden. Jeesuksen veri riittää tänäänkin puhdistamaan meidät kaikesta synnistä. Sitäkään takkaa emme tarvitse kantaa emmekä tarvitse piiloutua mihinkään luolaan. Ihmeellinen lahja. Täysi vapautus koko syyllisyydestämme. Ristin ja veren sanoma on maailman suurin ihme! Tule jo ulos!