Viime viikkoina olen saanut olla seurakunnissa vierailemassa aiheella; Ilta särkyneille. Kun 2004 vuonna sain sydämelleni työnäyn siitä, en tiennyt muuta kuin että Suomessa on pahoinvointia ja särkyneitä, joita Jumala haluaa vapauttaa ja hoitaa. Jyväskylän illassa sali täyttyi ääriään myöten. Pyhäselässä kuulijoita oli tavallista enemmän. Sama kaikkialla. Iltaan tulee myös niitä, joita ei yleensä käy edes seurakunnissa. Sana, yhteys, rukous hoitaa. Moni matka iltoihin kulkee syvästä yksinäisyydestä rakkauden ilmapiiriin, joka antaa rohkeutta katsoa asioita niinkuin ne on. Jeesus on totuus ja totuus on aina vapauttava. Yhteys ja vertais jakaminen auttaa jaksamaan. En ole yksin. Minua ymmärretään.

Miksi kysymykset omassa elämässä ovat kääntyneet kiitokseen. On pitänyt itse kulkea särkymisen tie. Kivettynyt ja jäätynyt sydän, minkä ihmisten synti ja särkeminen on tehnyt on saanut sulaa Jumalan rakkaudessa. Myös särkymisessä jälleen, mutta eri tavalla. On saanut -ei joutunut- katsoa myös sitä mitä itse on rikkonut, tehnyt väärin Jumalalle, ihmisille ja itselle. Kipujen vankilan yksinäisyyden ovet ovat avautuneet yhteyteen. Jumalan, itsensä ja lähimmäisten kanssa. Pelottavaakin alussa. Olenhan tottunut olemaan vangittu. Kuin pieni lapsi on saanut katsella, tutustua elämään. Juosta Isän rakastavaan syliin. Jeesuksen avulla. Kyllä meillä edelleenkin on vaikeuksia, kipuja, mutta kun kuljemme Jeesuksen kanssa, me jaksamme kaiken keskellä. Ei sillä ole niin väliä, mitä tapahtuu, mutta sillä on väliä kenen kanssa niissä olemme. Kivuissa ja ilossa.

Haluan olla rohkaisemassa eri paikkakunnilla iltoihin särkyneille. On ollut valtava ilo olla käynnistämässä monilla paikkakunnilla iltoja. Tiimi paikkakunnilla on löytynyt. Savonlinnassa illat ovat jo vakiintuneet säännölliseksi toiminnaksi. Neljä vuotta olemme saaneet iltoja viedä eteenpäin tiimin kanssa. Haluamme olla elävä todistus siitä, että Jumala voi muuttaa elämän kivusta kiitokseen. Itku ei enää ole tuskan itkua vaan kiitoksen kyyneileitä siitä mitä Jumala on. Ja miten Hän on yllättänyt armossaan parantamalla sisäisistä haavoista. Vapauttanut kivun kaltereiden takaa elämään.

Ps.34:19-20 Herra on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän, hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli. Monet vaivat kohtaavat vanhurskasta, mutta kaikista niistä Herra hänet vapauttaa.

Jeesuksesta ja siitä, mitä Hän on, sanotaan Jesajan kirjassa. Hän elää tänäänkin Pyhän Henkensä kautta ja sitoo haavojamme ja auttaa ja vapauttaa meitä. Jeesus elää ja toimii tänäänkin:

Jes.61: 1-3 Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, parantamaan ne, joiden mieli on murtunut, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kahleitten kirpoamista, julistamaan Herran riemuvuotta, päivää, jona Jumalamme antaa palkan. Hän on lähettänyt minut lohduttamaan kaikkia murheellisia, antamaan Siionin sureville kyynelten sijaan ilon öljyä, hiuksille tuhkan sijaan juhlapäähineen, murheisen hengen sijaan ylistyksen viitan.