Viime viikonvaihde meni rattoisasti Sataman Valossa. Sain kouluttaa opetuslapseuskoululaisia Helsingistä. Oli mahtavaa nähdä porukka, joka oli niin "hitsautaunut" yhteen. Eri ikäisiä, eri sukupuolta. Kaikki yhdessä sulassa sovussa. Toinen toisensa kunnioitus heijastui heistä. Jokainen sai olla oma itsensä siinä kohden matkaa missä oli. Sanoinkin heille, että te oikeastaan vaan olette. Saimme siis OLLA yhdessä. Sanan, musiikin, rukouksen äärellä. Yhteisessä ruokapöydässä monessa merkityksessä.

Perjantai-iltana osa porukasta innostui kadulle kutsumaan kulkijoita Perjantai Kristukselle matalan kynnyksen iltaan. Koimme heidän olevan siunauksena Savonlinnalle monella tavalla. Monet jutteluhetket jäi varmasti mieleen. Oli ihanaa nähdä joittenkin into lähteä kadulla kutsumaan Sataman Valoon kahville porukkaa. Ilta johdattui myöhemmin siihen, että muutama todisti elämästään, yksi lauloi koko sydämestään. Lauantaipäivä vietettiin opetuksen äärellä ja illalla taas tilaisuuteen Pikkukirkkoon. Ihania eläviä todistuksia. Yhteinen viikonloppu palvellen ja hiljentyen. Iloiten.

Minua siunasi se, että porukassa oli kaiken ikäisiä. Myös uskossa kaiken ikäisiä. Jopa yli 20v uskossa olleita. Opetuslapseuskoulussa? Mahtavaa! Siinä meille uskoville paljon oppimista. Miten usein olemme kuin valmiita ja uskon, että Jumalan tahto on pitää meidät aina lapsinaan oppimassa uutta. Tuli mieleeni edesmennyt KRS:n työn käynnistäjä Mauri Tiilikainen 2006 kesällä. Hän oli aivan innoissaan kun Raamatusta oli löytynyt kohta joka puhutteli ihan uudella tavalla. Miten syvästi arvostin Maurin sydämen asennetta. Oli opettanut ja lukenut Raamattua ikänsä! Silti valtava ilo, mitä uutta oli auennut. Puhuttelevaa! Mauri siunasi Sataman Valon alkavan työn silloin. Sanoi ohjeeksi: "Lähde sinä jos KRS ei lähde." Niinhän siinä sitten kävi ;)

Yksi piirre oli sama kaikissa koululaisissa. Kaikki halusivat olla ja tulla lähemmäksi Jeesusta. Etsiä Häntä. Oli sitten ollut uskossa lähes ikänsä tai vasta joitakin vuosia sitten. Valtavan siunaavaa.  Varmasti Jeesus iloitsee heistä! Sydämeni kiitti heistä. Kumpa me kaikki haluttaisi löytää lähemmäksi Jeesusta. Vapautua opetuslapseksi. Ensirakkauteen. Jumalan lapseuteen, joka on luottamuksesta, levosta käsin vaeltamista. Ilman jatkuvaa aikuisen järkevää tietämisen ja epäilyn viidakkoa. Tylsää ;(
Jumalan lapseus tuo aina ilon. Eihän silloin tarvitse aina pärjätä ja suorittaa.

Toinen piirre kurssilaisissa ilahdutti sydäntä. Heidän keskinäinen toistensa kunnioitus ja rakkaus. Kilpailkaamme siinä. Pitäkää toista itseänne parempana opettaa Paavali. Huh, sehän on vaikeaa! Vai onko sittenkään? Kun Jumala meitä parantaa huonommuuden vankilasta, voimme iloita toistemme lahjoista. Nehän on yhteiseksi parhaaksi. Seurakunnan rakennukseksi. Jokaisella meistä on joku lahja jossa olemme hyviä. Varmasti on! Jokainen on parempi jossain kuin toinen. Sinullakin on joku asia, missä olet hyvä. Ole rohkeasti sitä. Siunaamalla toista saa itsekin ilon siitä. Kannustetaan toisiamme siinä, missä näemme lähimmäisemme olevan hyvä. Ei se ole keneltäkään pois, vaan meille kaikille iloksi. Laitetaan lahjat jakoon. Nehän ei ole meidän, vaan kaikki Jumalan lahjaa armosta. Seisova vesi ummehtuu. Annetaan sen virrata. Liian usein näemme itsessämme vain puutteita ja virheitä. Siksi tarvitaan joskus lähimmäinen oikeaksi peiliksi kannustamaan. Yhteiselle matkalle.

Jeesuksen sanat:
Joh.13:34,35 Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut - että tekin niin rakastatte toisianne. Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus."