Viime päiviä on kuohuttanut Ristin Voitto lehdessä ollut juttu seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Päätoimittaja on rohkeasti ottanut vaikean aiheen esille. Pieni haastettelu oli siinä jutussa minultakin. Puhelin on soinut ja nettisivuilla on ollut uskomaton määrä kommentteja asiasta. Törkeääkin. Jotkut lehdet ovat selvästikin hakeneet sensaatiota. Provosoivasti saada sanomakseni, että helluntailiikkeessä tai uskovien parissa on hyväksikäytön pesä. Vein aina kuitenkin meidät kaikki samalle viivalle. Sitä on kaikissa yhteiskuntaluokissa ja sitä tapahtuu sielläkin, missä ei uskoisi sitä olevan. Perheen piirissä tai ulkopuolella. Ikävä kyllä uskovienkin taholta kaikissa seurakunnissa. Sitä on aina vaikeampi ymmärtää. Ristin Voitto on tässä asiassa vain tullut rohkeasti esille.

Arvostan sitä, että asia on uskallettu nostaa pöydälle ja niinkuin siinä jutussa sanoin on vain jäävuoren huippu näkyvillä. Vuosia olen kantanut näkyä tästä työstä ja ihmetellyt, miksi ovet ei ole auenneet. Nyt ymmärrän sen monelta kannalta. Nyt myös kiitän siitä, ettei aiemmin. En olisi sitä kestänyt, Kaikkein surullisinta on ollut tässä, että uhreja on syyllistetty. Sanottu jopa heidän houkutelleen. Sillähän se hiljaisuuden vankila on saatu jo silloin lapsena tai nuorena tehtyä. Tämä on oma syysi! Lapsi ei koskaan ole syyllinen jos aikuinen rikkoo rajat. Ei edes 15v kasvava nuori. Olkoon vaikka miten viehättävä.

Olen työssäni tavannut todella paljon lapsena tai nuorena hyväksikäytettyjä. Niin miehiä kuin naisia. Hyvin harvan uhrin tekijä on tunnustanut. Moni kieltää ja vähättelee tapahtunutta. Kaikilla on armo tarjolla on se asia mikä tahansa, mutta vain katuvalle. Liian harvalta pyydetään anteeksi. Uhri joutuu käymään anteeksiantamuksen polun yleensä ilman sitä. Olen miettinyt usein sitä, että Raamattu puhuu anteeksiantamisesta enemmän kuin pyytämisestä. Anteeksiantamus vapauttaa, vaikka tekoa ei tarvitse eikä saakaan hyväksyä. Vapauttaa myös toipumisen tielle. Nyt tapahtunut seurakunnan avoin tunnustus on ihme. Ehkä tässä on ase ja mahdollisuus herätykselle. Seurakuntien puhdistumiselle myös seksuaalisuuden alueelta. Ennenkaikkea lasten ja nuorten kohdalle tulleista hyväksikäytöistä, mutta myös aikuisten keskuudessa tapahtuvassa haureudessa. Sitä on paljon, mutta siitä ei vain uskalleta puhua. Häpeä ja syyllisyys sitoo. Missä on arvomaailmamme tänä aikana?

Jännällä odottaa mitä tästä kaikesta seuraa. Joko seurakunnat uskoo, että kipu on niin yleinen. Joko vaimennettujen ääni saa kuulua. Seurakunnissa tarvittaisiin koulutusta miten tunnistaa ja miten kohdata hyväksikäytön uhri. Olen kiitollinen Leppävaaran seurakunnalle viime keväältä, jonne pyydettiin kolmen illan sielunhoitokoulutus aiheesta. Ensimmäisenä iltana oli vain pieni joukko, mutta jo kolmas ilta toi runsaasti väkeä. Saimme myös rukoilla monien puolesta. Myös Vapaakirkon kesäpäiville viime kesänä pyydetty aihe tästä teemasta on saanut viime päivinä uuden merkityksen. Savonlinnan naitenpäivillä helmikuussa yksi kanava on rikotut rajat, rikottu naiseus. Joissakin seurakunnissa olen saanut kouluttaa työntekijöitä. Kiitokset näille seurakunnille, jotka ovat uskaltaneet ottaa asian esille. Tieto on aina myös ennaltaehkäisevää. Ja tietenkin parantavaa hyväksikäytön uhreille. Aihe on vieläkin tabu, mutta Jeesus tahtoo murtaa tällaiset tabut -uskon niin.

Koen olevani tienhaarassa. Koen, että jotain uutta on aukeamassa. Viime päivinä olen halunnut viipyä rukouksessa. Jano Jumalan läsnäololle ja vahvistukselle on jokapäiväistä. Samalla olen kokenut kuin synnytystuskia. Monesti olen ajatellut lasta joka syntyy. Lapsi kasvaa kohdussa, vahvistuu. Lapsivesi kantaa ja tilaa liikkuakin on. Kun synnytyksen aika tulee niin vaikein vaihe on juuri ennen syntymää. Suurin puristus on synnytys kanavassa. Suurin tuska äidillä ja suurin paine syntyvällä lapsella. Ja ai sitä parkaisua! Ja sitä iloa kun lapsi on syntynyt. Kun Jumala luo uutta se ei mene ilman kipuja. Kivussa myös meitä koetellaan. Lujitetaan Häneen. Vahvistetaan tulevia myrskyjä varten. Jos tämä myrsky, mikä nyt on olisi ollut vuosia sitten, en olis kestänyt. Siksi kiitän nyt Jumalaa kaikista vaikeistakin vaiheista. Rukoukset kantaa. Onneksi on kantajia kun tuntee itse olevansa niin heikko ja puutteellinen kaiken keskellä. Yhteydessä on voima ja siunaus.

Joh.16:21. Kun vaimo synnyttää, on hänellä murhe, koska hänen hetkensä on tullut; mutta kun hän on synnyttänyt lapsen, ei hän enää muista ahdistustaan sen ilon tähden, että ihminen on syntynyt maailmaan.

Ps.131:2 olen löytänyt rauhan, mieleni on tyyni. Niin kuin kylläinen lapsi lepää äitinsä sylissä, niin on minun mieleni levollinen.