Tänään meillä alkoi seurakunnassa vapaaehtoisten koulutuspäivä. Pilottikoulutuksena "samalla viivalla" teemalla. Kansan Raamattuseuran koulutaja Kari Valkonen tuli Jyväskylästä meitä kouluttamaan. Olen useasti käynyt Jyväskylässä puhumassa hänen pyynnöstään Tikan seurakuntakodilla. Vuosia ollut yhteys jatkuu nyt koulutuksen merkeissä. On uudenlaista olla seurakunnan työntekijänä mukana. Olen epäillyt koko ajan paikkaani siinä, mutta tänään tuntui siltä, että olen sittenkin tällä hetkellä oikealla paikalla. Uskon, että Jumala haluaa kirkon piirissä tehdä uuttaa ja jos siinä saa olla mukana, niin se on valtava kiitosaihe.

Koulutus oli hyvin vuorovaikutteinen. Olen vasta viime vuosina löytänyt ihan uudella tavalla sen merkityksen. Oikeastaan siten, että olen itse vapautunut jännittämisestä. Omissa koulutuksissa käytän sitä myös. Osallistujilta saattaa tulla todella tärkeitä vinkkejä ja huomioita. Kouluttajanakin se kasvattaa ja antaa aineistoa matkan varrelle. Yhteinen juttu on aina rakentavaa. Sitä vapaaehtoistyökin on parhaimillaan. Olla yhdessä seurakuntiemme työntekijöiden tukena ja apuna.

Kävimme Karin kanssa syömässä päivän päätteeksi läheisellä Abc:llä. Jaettiin päivän tuntoja ja asioita, mitkä on sydämellä. Siinä tapahtui jotakin, mikä pysäytti minut miettimään omaaa asennettani. Kari ehdotti ennen lähtöämme siitä, että eiköhän me tässä rukoilla näitten asioiden puolesta, mitä puhuttiin. Keskellä ravintolaa, muitten ihmisten näkyvillä laitoimme kädet ristiin ja kävimme rukoukseen. Yllättäen se tuntui niin luonnolliselle. Muutamat nuoret seurasivat tapahtumaa. Huomasin, etteivät nauraneetkaan, vaan eräänkin pojan ilme oli lähinnä liikuttunut. Yllätyin siitä.

Olenko minä ja oletko Sinä rohkeasti uskossa. Näytänkö "värini" vai haluanko peitellä sitä. Jos rehellinen olen kerkesin ajatella, että voiko tässä keskellä ravintolaa rukoilla. Uskallanko. Mitä ihmiset ajattelee. Siinä rukoillessa koin valtavaa iloa olla rukouksessa. Levähtää keskellä hulinaa. Mitä hävettävää meillä uskosta olisi. Jo se oli varmasti puhetta näille nuorille. Ei siinä sanoja heille tarvinnut. Vapaaehtoisestikin siinä olin. Ja sain valtavan ilon. Jumala yllätti näin. Tästä lähtien haluan rukoilla vaikka muilloinkin keskellä ravintolaa, jos Jumala näin johdattaa. Ollaan rohkeasti sitä mitä olemme. Hän tekee loput. Ollaanko me vapaaehtoisia tekemään, mitä Jumala kehottaa? Vaikka saisimme epäileviä tai naureskelevia katseita.

Room.1:16-17 Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat, ensin juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille. Siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon. Onhan kirjoitettu: "Uskosta vanhurskas saa elää."