Olen elämässäni ja palvelussani paljon saanut miettiä ja kohdata "nisunjyvän" tietä. Meillä on yllättäen niin paljon turvaverkostoja, varasuunnitelmia, tukevia ihmissuhteita, varallisuutta, terveyttä, ystäviä, työpaikka ym ym. Ne kaikki ovat hyviä asioita ja laskut pitäisi hoitaa ajallaan ja muutenkin kaikki mitä kuuluu. Tänäänkin oli joillakin viimeinen päivä ilmoittaa verottajalle muutokset veroilmoitukseen. Tärkeää. Antaa se verottajalle, mikä sille kuuluu, maksaa laskut ajallaan - Mutta entäs sitten kun kaikki tai suurin osa meidän ajattelemasta tuesta viedään? Luotetaanko me silloinkin? Syytetäänkö me itseämme, toisiamme tai Jumalaa?

Luotetaanko me silloinkin kun emme itse näe omaa palvelumme hedelmää. Haluaisimme niin, että Jumala toimii. Haluammeko seurata Herraamme silloinkin kun kaikki ei ole meille mieleen emmekä saa ainoastaan hyviä päiviä? Kysymme usein näkemättä hedelmäämme oletko Sinä Jumala käyttänyt minua ollenkaan? Olisi niin hienoa nähdä mitä Jumala tekee ja missä hän on käyttänyt, mutta uskon että suurin osa on meiltä kaikilta piilossa. Sehän on hänen asiansa mihin tarvitsee. Sitä on uskollisuus palvella. Entä jos suurin elämämme vaikeutemme onkin suurin siunaus meidän palvelutyössä - meitä seulotaan vielä vaikeampian aikoja - tulevaa varten.

Ruut oli uskollinen anopilleen. Keräsi "toisten tähteitä". Mieti miltähän hänestä tuntui kun toiset puivat suuriä lyhteitä porukalla ja hän kulki enemmän maahan päin kumartuen noukkimassa maahan pudonneita tähteitä? Näkikö hän itse olevansa suuressa Jumalan tehtävässä. Ruutkin oli vain ihminen! Ei hän varmaankaan ymmärtänyt olevansa Jeesuksen esiäiti tai olevansa Raamatun lehdillä tänään luettavana meillekin rohkaisuksi. Hänen kertomus siellä oli yksi punainen lanka kirkastamaan Kristusta. Ei hänelle sanottu varmaankaan, että olet kirjassa, jota levitetään ympäri maailmaa! Hänhän olisi käynyt katselemaan asoita aivan toisella tavalla - odottanut varmaan sitä suurta kirjaa hänestä, tai pyörittäen päätään ja silmiään hymähtäen - mihin kirjaan?! Nöyrän palvelijan uskollisus palkittiin.

Joosef teki vangittuna ollessaan valtavaa Jumalan työtä että se mitä Jumala oli suunnitellut jo kauan ennen sitä voisi toteutua. En usko, että kaivossa ollessaan kateellisten veljien sinne laittaessa hän kovasti kiitteli ja ylisti. Saattoi olla järkyttävää tuskaa. Ei voinut tuntua hyvälle kun haluten elää puhtaasti joutuikin valheen kohteeksi ja vangituksi. Joku häntä kuitenkin kantoi, joka ei näkyvästi ollut paikalla. Kun Job riisuttiin, ei hän varmaan voinut ymmärtää ja nähdä että minäkin tänä aamuna sain lohdutusta ja rohkaisua hänen elämästään joka on kirjoitettu Raamattuun. Ei hän ymmärtänyt miksi Jumala salli vaikeudet ennenkuin koko siemenen kuoleman tie oli käyty loppuun saakka. Saattoipa ihmisenä olla monenlaisia kysymyksiä?? Nöyrtyä suostumaan kun Jumala koskeekin riisuvalla kädellä. Hänenkin tarina vahvistaa uskoa jumalaan vielä tänäänkin. Käsittämätön on Jumalan työ meille ihmisille! Ihmisten kautta joita hän käytti tavallaan..!!

Teenkö minä palvelutyötä itseäni varten, ihmisille vai Jumalalle? Sitä matkan varrella on varmasti meiltä monelta Jumalakin kysellyt. Sitä hän kyselee palvelijoiltaan jotka saavat olla hänen käytössä hänen tavallaan ja ajallaan. Jos joku sanoo, että "siemenen kuoleman tie" on helppoa hän ei todennäköisesti ole rehellinen. Tarvitaan niitä, jotka ovat suostuneet, saaneet, käyneet saman tien ja osaavat rohkaista. Tarvitaan kylväjältäkin uskoa kasvuun kun kevät- tai syksypellot on kylvetty. Ei hän niitä pengo katselemassa miten ne siellä kasvavat. On luotettava kylvetty siemen johonkin suurempaan kuin omiin taitoihin tai edes säähänkään.

Emme voi kulkea matkaa tai viedä ihmistä edemmäksi kuin itse olemme kulkeneet. Jos Sinä olet kulkenut kauas - voit viedä kauas ja hakea kaukaa. Jos sinä olet sukeltanut syvälle - voit sukeltaa syvälle auttamaan ja olla ensikertalaisen sukeltajan vierellä. Jos sinä olet kulkenut pimeässä ja saanut nähdä Kristuksen valon - näet sinä pimeydessä olevat pelkäämättä ja uskot, ettei sellaista pimeyttä ole mihin Kristus ei näkisi tai pystyisi auttamaan. Jos sinun elämässäsi on ollut vaikeuksia - voit paremmin ymmärtää niitä jotka vaikeuksissa ovat.

Jos sinä olet astunut väärään junaan ja matkustanut väsyksiin asti toisten tahdosta - voit rohkaista sitä joka kipuilee silloin kun on jäätävä asemalle, odotettava oikeaa junaa ja uskallettava mennä uusille raiteille ja uuteen kohteeseen tuntematta kohdetta tarkkaan tai ehkä ketään vaunussa istuvaa. Jos sinulta on viety kaikki, olet saattanut löytää juuri olennaisen jota voi jakaa. Jos sinä itket - voit ymmärtää paremmin itkevää. Jos sinä tunnet iloa - voit sinä iloita iloitsevien kanssa ja kertoa ettei siitä tarvitse edes tuntea syyllisyyttä :) Jos sinä olet erehtynyt ja saanut nähdä Jeesuksen rakkauden ristillä - saat olla kertomassa siitä sanomasta syyttämättä muita. Jos olet kohdannut rakkauden - voit rakastaa. Sinun yksikään vaihe elämässäsi ei ole turha - Jumalan käsissä. Me tai meidän elämäntarinamme ei pääse enää Raamatun lehdille - Olemme jo siinä...

Ethän missään tilanteessa vaivu epätoivoon. Jer.29:11-14

Kol.3:23. Kaikki, mitä teette, se tehkää sydämestänne, niinkuin Herralle eikä ihmisille, 24. tietäen, että te saatte Herralta palkaksi perinnön; te palvelette Herraa Kristusta.

Joh.12:24. Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos ei nisun jyvä putoa maahan ja kuole, niin se jää yksin; mutta jos se kuolee, niin se tuottaa paljon hedelmää. 25. Joka elämäänsä rakastaa, kadottaa sen; mutta joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, hän on säilyttävä sen iankaikkiseen elämään. 26. Jos joku minua palvelee, seuratkoon hän minua; ja missä minä olen, siellä on myös minun palvelijani oleva. Ja jos joku minua palvelee, niin Isä on kunnioittava häntä.