Viime viikonloppuna äitini soitti ja pyysi käymään. Kun menin hänen luokseen silmiini pisti hyllyjen päällä olevat kivet. Israelista, Baltiasta, Suomen maisemista. Mieleeni tulee lähes 200 sydämen muotoista kiveä, jotka on "pompannut" maasta käsiini lenkkeillessä parin viime parin vuoden aikana. Jumala puhuu niin monien asioiden kautta. Minulle sydämen muotoiset kivet tuovat mieleeni miten meillä on liian usein kivisydän. Monet asiat kovettavat, katkeroittavatkin joskus. On anteeksiantamattomuutta, monenlaisia kipuja. Kun Jumala koskettaa rakkaudessaan meitä, kivisydämemme muuttuu eläväksi lihasydämeksi, joka on täynnä rakkautta Jeesukseen ja sitä kautta lähimmäisiimme. Ei ole vihamiehiä edes niissä, jotka on meitä eniten satuttanut. Jumala puhdistaa ja parantaa oman kansansa.

Miten usein kuulemme että saamme elää niinkuin tahdomme. On kuitenkin suurta armoa, jos Jumala Pyhän Henkensä kautta näyttää syntimme ja sen mikä erottaa meidät Hänestä. Psalmin kirjoittaja sanoo että lakisi on minun iloni. Jumalan säädökset on tarkoitettu meidän parhaaksi. Jos me eletään vastoin Hänen tahtoaan, en usko että saamme siunauksenkaan elämällemme. Jumala ei syntiä siunaa. Tänä aikana jopa kymmenen käskyä on unohdettu. Mietipä tätä aikaa. Emmekö löydäkin kansamme rikkomassa elämän perusasioita. Millään elämän arvoilla ei ole sitä merkitystä mitä pitäisi olla. Kuitenkin kymmenen käskyäkin on meille vain parhaaksi, jos syvästi miettii. Lakisi on minun iloni, koska Jeesuksen ristintyö on niin arvokas ja rakas. Minun tähteni. Sinun tähtesi. Hän osoitti täydellistä rakkautta loppuun asti. Ristille saakka. Täyttämään lain ja antamaan meille Jumalan lapsen vapauden. Antamaan ilon elää Jumalan tahdossa.

Hes.11:19-20. Minä annan heille uuden sydämen ja heidän sisimpäänsä uuden hengen, minä otan heidän rinnastaan kivisydämen pois ja annan tilalle elävän sydämen. Niin he seuraavat minun säädöksiäni, he ottavat varteen minun käskyni ja elävät niiden mukaan. He ovat minun kansani, ja minä olen heidän Jumalansa.

Vaikka olen nuori, olen usein itkenyt sitä, miten jo esi-isämme ja kansamme on kääntänyt Jumalalle selkänsä. Lähteneet omille teilleen. Herra armahda kansaamme! Sitä olen itsekin tehnyt -kääntänyt selkäni Jumalalle, mutta armosta olen saanut tulla kuin tuhlaajatyttö takaisin Hänen luokseen. Uskon, että Jumalan tahto on ennalleen asettaa meitä siihen suunnitelmaan ja siunaukseen, minkä Hän on alunperin meille tarkoittanut.

Olin puhuteltu äitini luona käynnistä monella tavalla. Hän kertoi, että hänen esivanhempiensa haudalla on risti, jossa lukee Immanuel. -Jumala on meidän kanssamme. Häntä siunasi se valtavasti. "He ovat varmaan olleet uskossa" Minua liikutti vanhan 83 vuotiaan äitini ilo siitä. Isäni vanhempien haudat ovat Kerimäellä ja kävimme siellä myös. En ole kyllä ennen kantanut kiviä haudalle, mutta äitini oli varannut sankkoon kiviä ja niin esivanhempieni haudat saivat poikeukselliset kukat. Näyttivät ihmeen kauniilta siinä. Ja oikestaan pysähdyttäviltä.
Siunatuilta. Sukuni on tullut kauan sitten jostain Baltian maasta suomeen Olavinlinnaa rakentamaan. Ovat olleet ns. kivimiehiä. Jotenkin sydämelleni laskeutui ennalleen asettaminen. Yksilön, suvun, kansan kohdalla. Jumalalla on Sinunkin elämällesi suunnitelma. Ollut jo syntymästäsi saakka. Jos koet, että se on mennyt jossain vikaan Jumala voi asettaa sen ennalleen. Siihen siunaukseen mikä juuri Sinulle ja läheisillesi on varattu. Jeesuksen ristin työn kautta. Jeesuksen veren puhdistuslähteen kautta.