Mansikka-aika on menossa ja tänään sain viimeiset mansikat pakasteeseen. Arjen tavalliset askareet ovat joskus niin mukaviakin kaiken talven kiireen jälkeen. Poikani tuli tänään kaymään lomansa alettua. Uurastuksessa hänelläkin lepoa. Olen viime vuodet miettinyt elämäni suurinta hengellistä tehtävää. Äidin tehtävää. Olla keskellä arkea. Odotan innolla tyttöni luona käyntiä tulevana viikonloppuna. Mietin jo pitäisikö paistaa jotain äidin herkkuja. Tuntui hyvälle kerran kun aikuiset lapset muisteli miten hyvää ruokaa heille aina tein. Aina oli jotain paistettukin.

Juttelin lapseni kanssa tänään tulevista suunnitelmista. Eiköhän ne ensin ole lasten kuultava. Siinä se oikea järjestys minusta. Juteltiin tulevista ja yleensäkin työstäni ja tietenkin lapseni työstä ja kesän golfin peluusta ja muista mukavista harrastuksista. Kerroin lapselleni tänään kommentin, jonka sain eräältä ihmiseltä vähän aikaa sitten: "Pidän hienovaraisesta tavastasi puhua, olla tuputtamatta ja olla rehellinen." Poikani tuumasi heti siihen: "Niin äiti. Koska me ollaan oltu sinulle niin hyviä opettajia". Ihanaa! Lasten suusta kuulee joskus mainioita syviä oivalluksia. Niin totta Ja niin syvä kiitollisuus siitä.

Elämä opettaa parhaiten meitä. Elämän erehdyksetkin -kivutkin. Arki ja joskus pohjaanpalanut riisipuurokin. Siinä sitä kysytään mitä suusta lähtee. Kun kaikki mättää ja rakkaus tuntuu olevan tipotiessään. Lapset tai läheiset, jotka kertoo totuuden kun yrität tulla hyväksi uskovaiseksi. Arjessa ja omassa perheessä usko ilman sanojakin on tärkeintä. Olin viime kesänä eräillä läheiseni synttäreillä. Istuttiin porukalla pöydän ääressä ja höpötettiin niitä näitä. Olin päättänyt, että nyt teen hegellistä tehtävää olemalla läheinen, enkä kertaakaan puhu työstäni tai uskosta mitään. Eräs läheiseni soitti seuraavana päivänä ja sanoi: "Ihanaa kun et puhunut mitään uskon asioista. Ei sinun tarvitse meille siitä puhua kun kaikki näkee sen sinun elämästäsi ja sen muutoksesta". Siinä oli taas eräs hyvä oppitunti. Jos usko on vain sanoissa niin huonosti menee uskon elämäkin. Ja meillä oli muuten hauskaakin siinä pöydän ympärillä! Taisi olla parasta evankeliumia.

Tänään minusta oli ihanaa olla elämäni suurimmassa hengellisessä tehtävässä. Laitoin herkkuja josta tiesin nuorten pitävän. Varasin aikaa enkä vastannut yhteenkään puheluun. Tänään minulla oli tehtävä olla äitinä. Kiitän lapsistani, jotka ovat kestäneet senkin vaiheen, että yhtäkkiä heidän äidistä tuli tuntematon evankelista. Tänään luotan Jumalaan sen verran, että voin sen tehtävän jättää muille ja keskittyä omaan tehtävääni äitinä. Kiitän siitä, että vaikka en ole hyvä äiti, saan silti olla siinä tehtävässä ja rakastaa lapsiani. Kiitän siitä, että jatkuva syyllisyys vanhempana on muuttunut jatkuvaan oppimiseen. Onhan minulla maailman parhaat opettajat! Tänään voin olla myös naapurin tehtävässä. Olla kohtaamassa heitä ja jutella ihan tavallisista asioista. Jos ei ensin muusta niin vaikka sitten ilmoista tai aidan seipäästä! Tänään meillä on tärkein hengellinen tehtävä: Olla ihminen ihmiselle! Nähdä ja kuulla. Tiesitkö? Äiditkin rukoilee!