Viime tiistaina Savonlinnassa oli Joel Hallikaisen ja Seppo Jokisen ilta; Sanaton ikävä. Olin juontamassa illan. Mieleeni palautui v.2004 Pieksämäellä ilta johon menin ihan hoitumaan itse. Joel sytytti kynttelikön ja tilanteeseen sopimattomasti sanoi; Vielä sinä olet mukana tässä -ja katsoi suoraan minuun. Nyt sain olla mukana heidän kanssaan. Joelin laulut ja puhe olivat hyvin hoitavia ja sieluni silmillä näin iltoja särkyneille, joissa Jeesus hoitaa laulujen ja Sanan kautta. Armon Sanan. Sanoinkin Joelille, että olen pitkään rukoillut anteeksiantamuksen kiertuetta Suomessa.

Sanaton ikävä teema oli taas tuonut suuren joukon kuulijoita kirkkoon. Uskon, että meistä liiankin moni tietää jotain siitä. Kun mietin alkusanoja seurakunnan puolesta mieleeni tuli -Mitäs jos annan Jumalalle tilan sanattomassa ikävässä. Siitä tulikin Sanat   on! Sanat on kertoa kipunsa, ikävänsäkin. Surra menetettyja asioita. Suru jopa hoitaa. Eräs ystävä laittoi minulle viesti joitakin aikoja sitten: Sinä, Pirkko, olet yksi Jumalan lähettämiä. Sinun persoonasi kautta Jumala on julistanut evankeliumia suurelle joukolle särkyneitä, väsyneitä ym. Mutta kuka kertoo Sinulle, että se sama sanoma kuuluu juuri Sinulle.

Täytyy sanoa, että pysäytti miettimään ja kohtaamaan liiankin pitkään piilossa olleen unohdetun tarpeensa. Viime vuosina kun enemmän on itselle kuulunut kaikkea muuta. Tv 7:lla eräs puhuja sanoi, että kun hän oli ihan pohjalla hänellä tuli sen verran niitä peilejä, jotka kertoivat hyviä asioita hänestä että hän selvisi. Miten herkästi haluamme olla huonojen piirteiden peilejä. Että oppisi ja näkisi jo nyt vihdoin huonot puolensa. Niitähän riittää! Ja emmekö niitä näe itse liiankin herkästi. Voi kunpa voisimme olla rohkaisemassa toisiamme, eikä lyömässä alas. Olla hyviä peilejä keskellä epätoivoa ja itsevihaa.

Terveiset Jyväskylästä taas. Iisalmen kautta tulin tänne sinkkuiltaan. Olen joskus kieltäytynyt sinkkuilloista, koska en koe itseäni sinkuksi. Olen antanut jo periksi . Uutta sanaa illoille mietimmekin työntekijöiden kanssa. Monia sanatonta ikävää kantavia oli illassa -uskon niin. Saanko edes ikävöidä. Onko se väärin. Voiko uskova haaveilla. Siinä joitakin kysymyksiä tältä illalta. Ei kai Jumala meitä kiellä haaveilemasta hyviä asioita jos ne ei ole Hänen tahtonsa -Sanansa vastaisia. Miten kipsissä me ihmiset ollaankaan. Älä maista, älä haista ja voi huonosti. Jumala on antanut meille myös ilon elää ja kiittää Hänen hyvistä asioista. Puhtaista asioista.

Huomenaamulla lähden ajamaan kohti Keminmaata. Länsi-Lappi kutsuu. Ihanaa pitkästä aikaa nähdä ystäviä sieltä. Sunnuntaina kokoonnumme naisten päivään. Maanantaina vielä käyn rohkaisemassa Kemissä Seurakunnan vapaaehtois- työryhmää ja illalla on kotikokous kynttiläpajalla. Olen viikon verran reissussa. Joskus sitä miettii, että olisinhan minäkin ehkä halunnut viettää tavallista perheen parissa olevaa iltaa tai viikonloppua, mutta lähdettävä on kun on lähtemään laitettu. Ja täytyy sanoa, että pitkin Suomea kulkeminen ei ole yhtään vastenmielistä. Vaikka kilometrejä tulee ja maisemat vaihtuu - rukoustakin on paljon yksinäisillä matkoilla. Kiitos jos muistat rukouksin.