Eilen kävimme ystävien kanssa elokuvissa. Postia pappi Jaakobille oli viimeisiä iltoja. Olin kuullut miten koskettava kuva on ja näin innostin porukkaa mukaan. Karkkia, juotavaa ja rentoa mieltä. Niitä otimme mukaan. En ollut pitkiin aikoihin käynyt elokuvissa ja oli mukavaa kaikella tavalla olla siellä. Mukava karkkipussien rapina. Tietyssä kohdassa täysi hiljaisuus. Mukavia muistoja myös vuosien takaa.

Elokuvasta en kerro sen tarkempaan. Mutta täytyy sanoa, että olin niin kosketettu monella tavalla, että yllätyin. Pidätetty itku ei enää jossain vaiheessa pysynyt sisällä, vaan annoin tulla. Niin tuntui tulevan vieruskaverilta ja hänen vieruskaverilta. Suosittelen katsomaan, jos jossain vielä on elokuva esillä. No DVD:nä saa ainakin kotiin.

Elokuvassa autettavan ja auttajan osat vaihtuivat. Moneen kertaan. Sitä ihmettelin ja hämmästelin, miten taitavasti yksinkertaiseen elokuvaan oli saatu niin paljon syvää sanomaa. Pienillä asioilla kerrottiin paljon. Valtavan taitavaa ohjaajalta ja käsikirjoittajalta Klaus Häröltä - tosin Jaana Makkosen alkuperäiskäsikirjoitukseen tehtynä. Valtava lahjakkuutta ja tunneälyäkin on pitänyt olla sitä kirjoittaessa ja tehdessä.

Minua puhutteli myös se, miten me usein ajatellaan, että pitää keksiä jotain ja paljon, että ihmiset viihtyy ja nauttii. Jopa hengellisissä tilaisuuksissa. Elokuva oli lähes kahden ihmisen vuoropuhelua ja sisäistä prosessia. Postiljoonilla oli myös pieni tärkeä osansa. Yksinkertainen voi olla hyvinkin syvällistä ja todella kaunista. Sitä minusta uskon elämäkin on parhaimmillaan. Niin yksinkertaista ja samalla niin syvällistä. Elämä ei ole sanoissa pelkästään, vaan suuri osa elämästä on sanomattomissakin hetkissä. Täman ajan kiire, pinnallisuus ja meterialismi peittää liian paljon hyvää alleen.

Hiljaisuudessa voin kuulla ja nähdä paremmin. Myös Jumalan äänen. Nähdä elämän arvokkaat asiat. Elämä syntyy pienistä hetkistä. Pienistä kohtaamisista. Rukoillaan, että näkisimme ne, emmekä kävelisi ohi. Pienet ilot pitävät pinnalla sanoi vanha uskova äitini kerran ohjeeksi. Kun jokin koskettaan sisältä, se voi kantaa meitä keskellä arkea. Joku on sanonut: Se mitä meistä muistetaan ja jäädään kaipaamaan, syntyy tänään arjen pienissä kohtaamisissa.

Muistatko nimeltä kuuluisuuksia, jotka ovat joskus olleet pinnalla. Muistatko ihmisiä, jotka ovat voittaneet pokaaleja kilpailuissa. Monet ovat jo unohtuneet. Muistatko jonkun ihmisen, jonka kohtaaminen on koskettanut Sinua -auttanut Sinua, rohkaissut Sinua. Ne nimet ja ihmiset me muistamme ikämme. Elämämme tärkeimmät ihmiset eivät ole rikkaita, kuuluisia, eivät voita palkintoja. Tärkeimmät ihmiset välittävät Sinusta, pitävät Sinusta huolta, ovat läsnä kaikesta huolimatta. Siksi siunausta arkeesi rakas lukija. Hetkiä, jotka jäävät mieleesi kantamaan jopa vuosienkin päähän. Kohtaamisia, jotka sulattavat jäätyneet tunteemme. Sulattavat kivisydämemme lihasydämeksi. Elämää sykkiväksi. Uskalletaan elää, koska Jeesus on elämä! Elämä on lahja.