Viime viikot vaan yhä enemmän ihmetyttää minua. Sieltä täältä huomaan nimeni jossain lehdessä tai jopa wikipediassa. Yhtäkkiä tämän vuoden aikana olen julkisuudessa vaikka en sitä ole pyytänyt tai halunnut. Niistä osassa minulta ei ole kysytty mitään eikä kaikki ole edes sanomiani asioita. Painotukset asiaan tehdään miten halutaan. Etsitään sensaatioita ja etsitään syyllisiä. Se ei kuitenkaan johda mihinkään. Kuka meistä voi heittää ensimmäisen kiven. Kuka meistä on virheetön. Silti Jumala haluaa totuutta, jotta Hän voi armahtaa. En voi muuta kuin rukoilla, että lopulta Jumalan tahto tapahtuu kaikessa tässä.

En ole koskaan halunnut olla mikään "totuuden torvi", mutta yhtäkkiä minut vedetään sellaiseen. Omassa elämässä minulla ei ole kehumista. En voi kovin korkealta olla puhumassa parannusta kenellekään. Virheitä virheiden perään. Tiedän olevani syntinen ihminen, mutta haluan olla Jumalan edessä polvillaan. En enää edes selitellä millään syntejäni. Paavali sanoo olevansa syntisistä suurin, mutta joskus tuntuu että olenko minä se toiseksi suurin kun ajattelee menneisyyttä. Nuorena varastelin tuskassani minkä kerkesin. Olen tehnyt huorin. Juonut ja poltanut. Sanonut lähimmäiselleni haavoittavasti. Laiminlyönyt lähimmäisiä. Ajatellut ja sanonut pahaa lähimmäisestäni. Miten paljon olenkaan rikkonut Jumalan tahtoa vastaan. Mutta miten paljon olen katunut syntejäni. Nähnyt Jeesuksen hakattuna haavoilla ristillä minun vuokseni.  Nähnyt sydämessäni, miten Isä on itkenyt puolestani. Se rakkaus mitä ristillä olen nähnyt on murtanut minut.

Kirkon piirissä puhutaan parisuhdeasioista. Voidaanko samaa sukupuolta olevat siunata. Mietitään mitä sukupuolta halutaan olla. Imatran kirkkoherran esille tulo hämmentää. Tuntuu siltä, että kohta ollaan siinä ajassa, josta Raamattu sanoo: kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?" . Kirkosta eroamisia pidetään ratkaisuna. Käydään toisiaan vastaan. Uskovien virheet tuodaan lehtien palstoille väärällä motiivilla. Toisaalta kaiken suvaitsevaisuus ja toisaalta tuomitseminen. Eletään aikaa, jossa jokainen joutuu kysymään missä paikassa on. Mitä mieltä asioista on. Mitä Raamattu sanoo, sen äärellä meidän on nyt tärkeä olla. Mikään muu ei pidä meitä enää oikealla tiellä. Jos silloin, kun kipuni takia olin kiinnostunut samaa sukupuolta olevasta olisi siunattu, olisin nyt hyvin surullinen. Kiitän Jumalaa ettei silloin edes mietitty kahden samaa sukupuolta olevan siunaamista ja olen saanut parantua lapsuuden kivuistani ja kiinnostukseni vääristymä on korjaantunut. Jumala voi avata lukkoja ja parantaa sisäisistäkin kivuista.

Hyväksikäyttöasian julkisuuteen tuleminen on surullista, mutta kuitenkin totta ja niin tärkeää. On varmasti Jumalan tahto, että asia otetaan esille, mutta se miten se otetaan olisi nyt tärkeää. Asiat asioina niinkuin ne on ja kädet rukoukseen, mitä pitäisi tehdä asian korjaamiseksi. Työssäni olen tavannut todella paljon hyväksikäytettyjä ja joka viikko tulee esille lisää. Ikävä kyllä myös kristillisessä piirissä tapahtuneita. Minusta tämä on meille kristityille valtava mahdollisuus. Koska hyväksikäyttöä on kaikissa piireissä, kristillisissäkin, eikö  meidän uskovien olisikin oltava nyt esimerkki siitä, että haluamme tehdä parannusta. Jokainen rikottu lapsi ja nuori on liikaa ja yhdenkin elämä on tärkeä ja vaikuttaa niin moneen. Kun näkee ja on itsekin kokenut, mitä tuskaa hyväksikäyttö tuo en voi kuin itkeä miksi uhrit eivät saisi parantua ja puhua. Miksi kristityt ei voisi ottaa tätä asiaa nyt vakavasti ja auttaa kaikkein heikoimpia. Kuulla kaikkia ja uskoa siihen miten asia on.

Eräs minun hyväksikäyttäjäni sanoi vuosia sitten, kuka heitä auttaa. Hän on tavallinen ihminen, tavallisessa elämässä. Pysähdyin silloin miettimään asiaa. Anteeksiantamus ei ole asian hyväksymistä, mutta vapauttaa toipumaan. Vapauttaa siitä tilanteesta, mikä on sitonut. Ennenkuin aloitin työni olin käynyt pitkän prosessin anteeksiantamuksen tiellä. Vuoden kestävän vihan purkautumisen kautta, vaikka luulin että se tapahtuu heti kun sanon, että annan anteeksi. Jotta vihan tilalle voi tulla rakkautta täytyy sen väistyä sydämestä. Tajusin etten itse pysty siihen. Sanoin vihdoin puhelimessa joillekin heistä jotka olivat rikkoneet minua lapsena; Haluan antaa anteeksi. Puhelun loputtua sanoin ääneen; Jeesus Krsitus anna heille anteeksi, minä en pysty. Oli kuin viiva olisi vedetty selkäni taa ja vapauduin varjoistani anteeksiantamukseen. Jumala teki sen vuosi sen jälkeen kun olin antanut Hänelle luvan. Se on Hänen tekonsa, kunnia Hänelle!

Vuosia sitten olin eräällä paikkakunnalla. Tämä ihminen on antanut luvan kertoa. Juttelimme illalla ja rukouksessa koin, että hän oli kantanut kivirekeä koko elämänsä ajan, josta Jumala haluaisi hänet vapauttaa. Hän tunnusti käyttäneensä hyväksi nuorempana jotain tyttöä. Pyysi itkien minua julistamaan hänelle synninpäästön siitä. Et voi arvata, mikä tilanne edessäni oli. Minulta, joka oli rikottu niin pahalla tavalla juuri hyväksikäytön kautta. Murruin kun katsoin hänen katuvaa olemusta. Itkin jas rukoilin hänen puolestaan. Sain Jumalan voiman siihen. Hän todella katui tekoaan koko sydämestään, sen tajusin. Seuraavana aamuna näin toisennäköisen miehen. Hän kertoi siitä julkisesti seuraavana aamuna. Hän ei varmasti käytä enää koskaan ketään seksuaalisesti hyväkseen! Eikä hyväksy keneltäkään sellaista tekoa!

Vuosien myötä olen nähnyt työssäni kun monia hyväksikäyttäjiäkin on tullut alttarille tunnustamaan vuosikymmenien takaisia asioita. Katuvalle Jumala kyllä antaa anteeksi ja mikä voi parantaa rikottua enemmän kuin saa kuulla anteeksipyynnön. Ikävä kyllä anteeksipyyntöjä hyväksikäytetyt kuulemme vain harvoin. Siinä on nyt tämän asian ydin. Miksi kristittyinä, seurakuntina emme voi tunnustaa että sitä on koska se on totta ja katua ja pyytää anteeksi. Jos ei yksilöinä ikävä kyllä, niin seurakuntana. Ei Jumalakaan voi antaa anteeksi kuin niitä syntejä, joita sydämestämme kadumme. Anteeksi sanakin ilman sydämen tasolta tulevana katumuksena on vain hengellisyydellä peittämistä. Nyt on meidän kristittyjen mahdollisuus. Ei se auta, että sanomme olevamme syntisiä vain sanojen tasolla. Hyväksyä kaikki kun olemme vain niin syntisiä. Kun ihminen oikeasti tuntee olevansa syntinen hän itkee polvillaan Jumalan edessä. Sitä rukoilen meille kaikille seurakunnille. Kun Jumala näkee katuvan sydämemme, Hän muuttaa ympärillä olevat asiat. Tyynnyttää myrskynkin. Entä, jos tämä onkin Jumalan lähettämä myrsky. Herätyksen mahdollisuus. Todellisen puhdistuksen paikka.

Jos kuulet tai luulet, että olen tuomitsemassa puhumalla hyväksikäytön teemasta -erehdyt. Minulla ei ole siihen mitään oikeutta -ei meillä kenelläkään. Tuomio kuuluu yksin Jumalalle. Kaikki me olemme siinä viimeisenä päivänä. En sitä tekoa tietenkään hyväksykään tai vähättele varsinkaan kun tiedän mihin kipuun ja kuolemaan se johtaa. Uskon vain siihen, että kun asiasta puhutaan ja ihmiset toipuu monen perheenkin elämä korjaantuu. Asiasta puhumalla ja tieto asiasta on tie vapauteen. Minulla on hätä nuorista. Lapsista. Aikuisista, jotka on niin rikki ettei meinaa jaksaa elää. JEESUS AUTA! ARMAHDA MEITÄ! ARMAHDA SEURAKUNTIAMME! Totuus on tekevä vapaaksi. Jeesus on tie, totuus ja elämä. Miksi seurakunnat ei avaisi nyt oviaan koulutukselle asiasta???????