Toissa päivänä mietin Sataman Valon jatkoja ehkä toivottomankin oloisena. Miten jatkossa. Vastuu painaa joskus turhan paljon. Kuka voisi ottaa vastuuta enemmän. Kannattaako vielä jatkaa ja jaksaa kaiken taistelun keskellä. Puhelin soi. Eräs nuori soitti. Keväällä oltiin mietitty nuorten iltoja. Olin jo hetken ajatellut toteutuuko illat. Päivälleen oikeaan aikaan nuori soitti ja tänään tapasimme jatkoa suunitellen. Oli kuin viesti taivaasta; jaksa vielä hetki -nuorten takia. Aina kun olen ollut epätoivoinen jatkosta -nuoret ottaa yhteyttä. Koin soiton olevan lohdutus johdatuksessa.

Kun tapasimme nuorten vastuutiimin kanssa tänään en voinut muuta kuin ihailla vilpitöntä sydämestä tulevaa aitoa innostusta. Koen nuoret aina niin aitoina. He iloitsevat niin varauksetta. Toisaalta ovat suruissaankin niin avoimesti. Kysyvät suoraan huolensa. Uskon, että nuoret ovat myös herkkiä aistimaan kuka heistä ihan oikeasti välittää. Suojelu heistä heräsi sydämessä. Jeesus varjele nämä ihanat nuoret. Oli valtava ilo tänään ojentaa avain vastuunuorelle ja suunnitella yhdessä syksyn päivät. Valon pilkahdus toivottomuuteen. Kiitos jos muistat Savonlinnan nuoria rukouksin. Uskon, että Jumala haluaa nuorissa herätystä tälläkin paikkakunnalla. Heissä on tulevaisuus. Heissä on tulevat perheet ja tulevat lapset. Uskon, että meillä vanhemmilla on paljon oppimista nuorista. Älkäämme sammuttako heidän intoaan, vaan kannustetaan heitä.

Omassa elämässä olen muutoksen paikalla. En usko, että entinen jatkuu pitkään. Olen kokenut ja elänyt vahvasti käynnistäjän tehtävää elämässäni. Monia asioita jotka vieläkin on, olen saanut olla avaamassa. Kukaan ei muista enää mikä on osuuteni, mutta niin se pitääkin olla. Käynnistäjän on joskus aika siirtyä pois. Siksikin se on tärkeää, koska muuten työ henkilöityy liikaa. Jostain alkaa tulla liian "muhosen juttu". Vaikka itse ei halua olla esillä, ei voi näkymättömänäkään toimia. Ihmiset näkee vain pinnallisesti. Itse ei välttämättä edes huomaa olevansa näkyvällä paikalla. Kutsu laittaa toimimaan täysillä. Uskon, että Jumala ei halua että me katsotaan ihmiseen. Siksikin olenkin kysellyt joko on kohta aika siirtyä taas uusille vesille. Ei pelätä luopua. Paradoksi saat sen mistä luovut. Jumalalla voikin olla parempi suunnitelma kuin osaamme uneksiakaan. Siksi uskalletaan luopua. Avataan kätemme ja laitetaan kaikki asiamme siihen. Jumala ottaa Jumala antaa! Lähdetään matkalle -eteenpäin. Tommy Hellstenin ajatus: "Matkalle pääsee se joka pysähtyy".