Mielessäni viime aikoina on ollut vuosien takaa Vivamossa rikotusta eheäksi kurssi. Viimeisenä iltana menimme hiljaiseen niemeen ja kävimme piiriin. Otimme toisiamme kädestä kiinni ja vasemman käden annoimme kannateltavaksi vasemmalla puolella olevalle ja oikealla kädellä kannattelimme sillä puolella olevan kättä. Saimme olla kannettavina ja kantaa. Yhtä aikaa molempia. Tilanne oli minulle hyvin hoitava. Elämän kivut olivat tuoneet epäluottamusta ihmisiin –Jumalaankin. Oli hoitavaa antaa vasemman kätensä levähtää luottavasti toisen ihmisen kannattelemana ja samalla olla tukena toiselle.

Uskon, että Jumala haluaa meitä siihen. Olla kannettavana ja kantaa. Samalla aikaa molempia joka päivä. On Jumalan armoa, että tarvitsemme toisiamme. Viime päivinä olen sen erityisesti huomannut. Kun "putoamme" masennukseen tai toivottomuuteen, ystävien tuen kautta huomaamme putoavamme kannateltavaksi ja jopa nostettavaksi. Eilen illalla sain sen itsekin kokea. Yksi puhelu ja valtava toivon näköala. Ihminen, joka ei tiennyt tilanteestani soitti mitä oli kokenut rukouksessa. Uskalletaan luottaa ja olla tukena jollekin. Gal.6:2. Kantakaa toistenne kuormia, ja niin te täytätte Kristuksen lain.

Jeesuskin uupui ristin kantamiseen ja niin mekin joskus uuvumme. Ei ole häpeä tarvita toisia. Joskus se on myös oikeanlaista nöyryyttä. Ehkä se ihminen, joka Sinua kantaa onkin Jumalan kädet ja sydän. Tarvitsemme toisiamme kantamaan rukouksin ja joskus ihan konkreettisesti olemaan vierelläkulkijana. Raamattu kehottaakin meitä yhteyteen. Kunnioittamaan toisiamme Jumalan luomistekoina. Kunnioittamaan eri seurakuntia ja Kristuksen omia sekä niitäkin, jotka eivät vielä tunne pelastuksen lahjaa.  Room.12:10-15. Olkaa veljellisessä rakkaudessa helläsydämiset toisianne kohtaan; toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne. Älkää harrastuksessanne olko veltot; olkaa hengessä palavat; palvelkaa Herraa. Olkaa toivossa iloiset, ahdistuksessa kärsivälliset, rukouksessa kestävät. Pitäkää pyhien tarpeet ominanne; harrastakaa vieraanvaraisuutta. Siunatkaa vainoojianne, siunatkaa, älkääkä kirotko. Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa.

Mikä voikaan olla hoitavampaa kuin vertaiskokemus. Koskaan emme voi tietää kenenkään olotilaa ja tuskaa kokonaan, mutta pienen verran voimme ymmärtää kanssakärsijää. Koskaan emme voi myöskään vertaila kärsimystemme määrää. Se on vähättelemistä tai jopa mitätöimistä. Sinun kipusi ja asiasi on ainutlaatuinen -mutta vain Jumala tietää tarkalleen. Siksi Hän on kaikkein paras tukijasi. Jeesus on tullut ihmiseksi keskuuteemme ja Hän tietää ihan tarkkaan, vaikka lähimmäinen voi ymmärtää vain osan. Jeesus ei väheksy, eikä vertaile, vaan kohtaa aina yhden ihmisen arvokkaana -rakkaana. Sinut elämäsi iloissa ja kivuissa.