Tänään oli erityisen siunattu päivä. Varkauden seurakunnasta vieraili evankelioimistyöryhmä Sataman Valossa. Useilta paikkakunnilta on tullut vierailijoita tutustumaan ja saamaan rohkaisua omalle paikkakunnalle. Yhdestä asiasta iloitsen erityisesti: Halu seurakunnan tukemana ja siunaamana aloittaa uutta tai kehittää työtä on ollut kaikilla. Uskon sen olevan Jumalan tahtokin. Seurakuntayhteys on tänä aikana erityisen tärkeä. Ja erityisilo siitä, että halu olla kaikkien seurakuntien kanssa yhteistyössä on useimpien sydämessä.

Rukoilimme yhdessä. Jaoimme mitä sydämellä kenelläkin oli. Lauloimme välillä. Kahvittelimmekin. Vietimme yhdessä päivän. Sydämeni haluaa usein on olla niiden parissa, jotka ei vielä tunne Jeesusta. Olen kuitenkin huomannut ettei sitä jaksa, jos ei ole uskovien yhteyttä välillä. Sanan, yhteyden ja myös yhteisen leivän ja viinin jakamisen kautta ehtoollispöydässä saa aina uutta vahvuutta ja iloa palvella. Liikun paljon alkoholistien ja elämän kurjuudessa olevien parissa. Siinä aina sytyn, koska siinä tunnen voimakkainta Jumalan rakkauden läsnäoloa. Kai se on evankelista sydän, joka kutsuu niiden luo, joille voin välittää Jeesuksen rakkautta.

Kuitenkin tänään oli oikein rohkaisun ja tankkauksen päivä uskon ystävien kanssa. Minua jäi puhuttelemaan näkökulma, jonka eräs ystävä sanoi. Naisena olen kokenut usein riittämättömyyttä ja heikkoutta palvelussa. Joskus jopa uskottavuuden puutetta. "Sehän on vain nainen. Miehen Sana se jotain on". Miesten pitäsikin ottaa perheissä ja seurakunnissa se paikka, mikä heille kuuluu, mutta uskon, että Jumala tarvitsee naisiakin työhönsä. Ystävä puhui Mariasta. Jeesuksen äidistä. Maria naisena sai ensin yksin tehtävän. Ei siinä ollut valmis perhe -avioliitossa oleva pariskunta. Kihlapari kylläkin. Maria oli tullut raskaaksi Pyhästä Hengestä ja Joosef mietti jopa vetäytymistä. Jumala antoi siinä naiselle ensin tehtävän ja kun Herra oli puhunut Joosefille, hän hyväksyi Marian ja otti hänet vaimokseen ja oli näin yhteisessä tehtävässä. En ollut koskaan ajatellut asiaa tuolta näkökannalta.

Näkökulma lohdutti minua tilanteessani. Olen koko ajan ajatellut, ettei nainen voi olla johtaja, käynnistäjä, enkä voi täysipainoisesti olla palvelemassa, koska tunnen joskus olevani kuin puolikas. Maria sai tehtävän naisena. Sitä ei annettu kenellekään muulle. Hän suostui siihen. Kaikki muu tuli myöhemmin. Tänään ajattelin etteikö Jumala todella tietäisi asettaessaan tehtäväänsä mikä vaihe henkilökohtaisesti kenelläkin on. On vain suostuttava tähän hetkeen. Tyydyttävä siihen mitä tänään on. Jumala tietää missä vaiheessa Hän antaa asioita elämäämme. Lahjaa ei oteta ennenkuin se annetaan. Marian kaltainen yksinäisyys tehtävässä voi vaihtua osaansa tyytymiseen kiitoksen kanssa.

Siis; rohkaisu kantaa ja vahvistaa aina! Jumalan Sana vastauksena arjen kysymyksissä on sitä. Jumala tarvitsee meitä naisiakin jopa aloittamaan joku työmuoto, tehtävä! Synnyttämään! Sehän onkin oikeastaan meille naisille ominaista :)