Terveiset värikkäästi alkaneelta lomalta. Monenlaista on tapahtunut -puhuttelevaa ja koskettavaakin. Lomani alkoi "läheltäpiti" tilanteesta jonka jälkeen olen kiittänyt joka aamu ja ilta erityisen paljon elämän lahjasta. Olin ystävien kanssa rannalla aurinkoa ottamassa ja mieli teki uimaan helteen keskellä. Kallio oli liukas ja en uskaltanut mennä siitä. Kävelin kuitenkin kallion reunaa, jossa ei pitänyt olla liukasta -mutta olikin. Lensin hetkessä niin että se näytti kuulemma kamalalta. Ystäväni kerkesi ajatella, että nyt kävi tosi huonosti. Ihme oli se etten satuttanut päätäni kallioon, vaan merkillisesti polskahdin veteen. Kaikki tapahtui niin äkkiä etten kerennyt edes ajatella mitään. Tajusin vain olevani veden alla ja ajattelin etten hengitä. Jos olisin kolauttanut pääni kallioon, olisin voinut siihen hukkua.

Jumala tietää päivämme milloin synnymme ja päivämme milloin lähdemme. Aiemminkin olen kokenut yhtä merkillisen suojeluksen. Liukastuin lumen alla olevaan jäähän ja lensin suoraan selälleni. Juuri ennenkuin olin maassa selälläni pitkälläni tunsin kuin olisin kaatunut pehmeän pumpulin tai käsien päälle. Ei naarmuakaan, niinkuin ei kalliolta putoamisessakaan. Jumalan suojelus oli konkreettista. Jumala näytti minulle kuitenkin nytkin miten haavoittuvainen elämämme voi olla. Viime sunnuntaina Hyvinkäältä ajaessa kaksi hirveä juoksi automme edestä alle parin sadan metrin päästä. Kaikki on todella Hänen kädessään. Elämämme päivät. Muistammeko olla kiitollisia joka päivästä. Elämän lahjasta -ikuisesti!

Toinen asia, jonka haluan jakaa Sinun kanssasi on se miten Pyhä Henki voi avata asioita jopa vuosikymmenten takaa. Vuonna 77 kohtasin eräällä liftimatkalla jotakin. 30v asia on ollut kuin verhon takana peitossa. Olen rukoillut 4,5v että asia aukeaisi minulle, koska olen sisäisesti tajunut, että siihen liittyy jotain hyvin tärkeää -erityistä. Viikko sitten olin kellon ympäri rukouksessa. Mieleeni palautui elämäni tärkein kohtaaminen, jonka olen halunnut unohtaa. Ei sen takia, että siinä olisi ollut jotain pahaa, vaan sen takia, että siinä oli joku elämäni tärkeimpiä hetkiä. Kohtaaminen joka kosketti syvintä sisintäni. Miksi sitten halusin sen unohtaa. Siksi, että että ajattelin ettei minun elämääni voi kuulua mitään niin hyvää, eikä sellaista ihmistä voi olla olemasssakaan. Kukaan ei voi arvostaa minua, koska olen niin kelvoton. Se oli vain hetki, mutta hyvin merkittävä. Kaksi viikkoa sitä silloin kannoin sydämessäni. Tai oikeastaan pala sydäntäni jäi siihen hetkeen. Päätin tietoisesti unohtaa. Nyt vuosikymmenten kuluttua kesälomalla elänkin tätä ainutlaatuista kesän hetkeä vuodelta 77. Arvokas kohtaaminen, joka ehkä on kantanut minua vuosia tietämättäni. Hämmästyttävää. Hiljaiseksi on jopa minutkin laittanut. Jumala johdattaa sellaisia teitä, joita emme itse voi suunnitella. Arvokkaitakin polkuja.

Olen monesti kirjoittanut ja puhunut, että rukoillaan sitä että uskallamme ottaa hyvät asiat ja hetket vastaan Jumalan lahjana. Rikkottu ihminen uskoo, ettei hänelle kuulu mikään hyvä. Otetaan elämän hyvät hetket lahjana. Jumalalla on hyvä tahto meitä kaikkia kohtaan. Joskus valintamme ovat vääriä ja vievät meitä jopa Jumalan siunauksien ohi. Suurin siunaus on Hänen läheisyytensä, mutta Jumala lupaa pitää kaikista tarpeistammekin huolta. Ei kävellä ohi niiden siunausten, jotka Hän on omistanut ja tarkoittanut meille. Rukoillaan viisautta toimia ja valita oikein elämämme polulla. Mieleeni tulee kaunis vanha laulu: Kauniina nauhana vuosien päivät, helminä jokainen muistoksi jäivät. Elämän päivien ketju on kallis, niistä ei yhdenkään kadota sallis.

Mitä jos olisin liukastuessani kalliolta hukkunut. Olisin kuitenkin Jeesuksen omana päässyt perille taivaan kotin. Mitä jos en olisi ollut Jeesuksen oma. Minulla ei enää olisi ollut mahdollisuuta pelastukseen. Siksi tänäänkin ystäväni on pelastuksen päivä. Sinäkin lukijani voit olla Jeesuksen omana varma pelastuksestasi. Riittää kun sydämessäsi uskot Häneen ja suullasi tunnustat Jeesuksen Herraksesi ja Vapahtajaksesi. Otetaan tänä kesänä myös hyvät asiat vastaan kiitoksella. Siunattua kesää Sinulle lukijani. Lähden huomenna mökille viikoksi lepäämään ja nauttimaan Jumalan luomisteoista. Puhtaasta luonnosta ja hiljaisuudesta. Olemaan rukouksessa Hänen kanssaan. Lepäämään tulevaa syksyä ja uusia tehtäviä varten.

Juuri kun kirjoitin tätä ystäväni soitti eräästä rukousystävästä, joka oli aivan yllättäen mennyt kotivuoteessa viime yönä pois tästä maailmasta. Kun viikko sitten tapasimme sain häneltä apilankukan taimen, joka puhkesi heti kauniisiin valkoisiin kukkiin ikkunalaudallani. Hiuskarvakaan ei putoa päästämme Jumalan tietämättä. Jumalan tietämättä ei ystävänikään olisi mennyt pois. Viime kerralla Jumala lohdutti meitä rukousryhmässä Joh.14 luvulla, missä Jeesus lupaa mennä valmistamaan meille sijaa Isämme tykönä. Ystäväni oli silloin kanssamme siinä hetkessä. Lohduttavaa. Ystäväni on saanut levon. Taivaan kodissa vielä tapaamme ja ylistämme Vapahtajaamme -kasvoista kasvoihin. Haikea mieli, että tulevalla viikolla yksi ryhmäläinen on poissa. Kuitenkin kiitollisuus on siitä, että hän on perillä. Kristuksen tähden.

Joh.3:16. Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
17. Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.